Esperi Care voitti hankinnan, mutta vetäytyi allekirjoituksesta. Akaan tehostetun palveluasumisen toteuttaminen ei sujunut suunnitellusti. (Kuva: Ville Miettinen)

Akaan kaupunki hakee Esperi Care Oy:ltä miljoonakorvauksia toteutumatta jääneestä hankinnasta. Helsingin käräjäoikeuteen jättämässään haasteessa kaupunki hakee sopimuskumppaniltaan yli 1,7 miljoonan euron korvauksia. Kaupunki tiedotti asiasta tänään.

Akaa kilpailutti tehostetun palveluasumisen palvelut kesäkuussa 2017. Hankintaan sisältyi tehostetun palveluasumisen palveluiden tuottaminen nykyisille Mäntymäen vanhainkodin asukkaille, Mäntymäen vanhainkotirakennuksen osto ja hoitohenkilöstön siirtyminen liikkeenluovutuksena palveluntuottajalle.

Hankinnasta valitettiin hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka 6.9.2018 hylkäsi valituksen. Kilpailutuksen voittanut Esperi Care kieltäytyi kuitenkin allekirjoittamasta hankintasopimusta joulukuussa 2018.

Esperi: Olosuhteet muuttuivat

Yhtiön mukaan olosuhteet olivat hankintapäätöksen jälkeen olennaisesti muuttuneet, jonka vuoksi sopimuskokonaisuus ei enää vastannut tarjouspyynnön olosuhteita. Yhtiö kertoi viime keväänä tiedotteessaan, että viime vuoden lopulla tehdyssä viranomaistarkastuksessa oli käynyt ilmi, että asukkaiden hoivan tarve on merkittävästi suurempi, kuin Akaan tarjouskilpailussaan esille tuoma hoivan tarve.

-Viranomaisen lupakäsittely Mäntymäen osalta on vielä keskeneräinen, mutta aluehallintoviraston lausunnon mukaan asukkaiden hoitoisuuden tarpeen vuoksi henkilöstömitoituksen tulee olla 0,65 – 0,67, mikä tarkoittaa keskimäärin noin 20 prosentin henkilöstömäärän lisäystä nykyisestä, todettiin huhtikuussa 2019 Esperi Caren tiedotteessa.

Kaupunki haluaa korvauksen menetyksistä

Kaupunginhallitus käsitteli vahingonkorvausvaatimusta kesäkuussa 2019. Kaupungin mielestä yhtiöllä ei ole perusteita kieltäytyä allekirjoituksesta, joten Akaa vaatii positiivisen sopimusedun mukaista korvausta 1 760 052 euroa.

-Asiassa on nyt edetty kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti, eli haastehakemus Helsingin käräjäoikeuteen on toimitettu. Nyt on tärkeää pyrkiä turvaamaan Akaan etu ja saada oikeusteitse korvaukset taloudellisista menetyksistä, joita Akaan kaupungille on Esperi Caren toiminnasta johtuen aiheutunut ja tulee aiheutumaan, sanoo Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola.

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*