Peruspalveluministeri Susanna Huovinen, sd., harmittelee sitä, että sote-uudistuksen yhteydessä keskustelu keskittyy perustuslaillisiin kysymyksiin ja kuntien asemaan kun pääasia ovat yhdenvertaiset palvelut

– Jotka nekin on perustuslaissa turvattu.

– Näyttää siltä, että Suomessa on mahdotonta tehdä mitään sosiaali- ja terveystoimen  uudistusta niin, että asiaan ei liittyisi perustuslaillisia haasteita, Huovinen sanoo.

Pitäisikö perustuslakia sitten muuttaa, kuten Timo Soini on ehdottanut?

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Hän ei tosiaan ole ajatuksineen yksin, Huovinen naurahtaa. Sen verran perustuslakiin liittyvien kysymysten kanssa on jouduttu tekemisiin.

– Mutta en ole samaa mieltä, että perustuslakia nyt muutettaisiin. Kyllä tämä hanke viedään maaliin nykyisen perustuslain mukaan.

 

Ratkaisun ei odoteta tippuvan syliin

 

Huovinen vakuuttaa, että parlamentaarinen ohjausryhmä ei ole jäänyt odottamaan, että vastaus perustuslakiin liittyviin haasteisiin jostakin vain tippuisi valmiina.

– Kyllä nämä haasteet ovat olleet tiedossa parlamentaarisessa ohjausryhmässä koko ajan ja töitä on tehty.

– Puhun haasteista enkä ongelmista, sillä haasteita nämä ovat, ja niihin kyllä pystytään vastaamaan.

Huovinen korostaa, että töitä tehdään tosissaan STM:ssä, ja mukana on juristeja eri puolilta.

Myös oikeusministeriön juristit ovat mukana asiaa ratkaisemassa. Lausuntokierroksella oikeusministeriö kiinnitti vahvasti huomiota lakiesitykseen liittyviin perustuslakikysymyksiin.

 

Huovinen luottaa kokoomuksen sitoumiseen

 

Kokoomuksesta kuuluneisiin ajatuksiin sote-järjestämislain lykkäämisestä Huovinen vastaa toteamalla, että luottaa kyllä siihen, että kaikki puolueet pysyvät lakihankkeen takana.

– Kesäkuussa kahdeksan puoluetta päätyi yksimieliseen näkemykseen. Lähden siitä, että kaikki puolueet ovat tähän sitoutuneita.

– Kaikki ovat tienneet uudistamistarpeen ja sen, että se on vaikeaa. Nyt ensimmäisen kerran asiasta päästiin sopimaan yhdessä.

Huovinen muistuttaa aikaisemminkin sanoneensa, että syntynyt esitys ei ole sellaisenaan minkään puolueen oma malli, vaan siinä on otettu huomioon kaikkien näkökantoja.

– Kaikki ovat joustaneet.

– Ehkä jossain on huomattu, että esitys ei ole omien toiveidenmukainen ja sitten on laitettu liikkeelle keskustelu lykkäämisestä.

– Mutta isänmaa ei voi odottaa, sanoo Huovinen.

 

Kenttä kyllästynyt epävarmuuteen

 

Susannan Huovinen kertoo, että kun kiertää kenttää, palaute on hyvin selvä.

Sekä asiantuntijoilta että muut sanovat, että asian pyörittäminen pitää lopettaa ja tehdä päätöksiä.

– Epävarmuutta ei enää jakseta, sanoo Huovinen.

– Ratkaisu tarvitaan sekä kansalaisten yhdenvertaisuuden turvaamiseksi että taloudellisista syistä, Huovinen sanoo.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hallitus ja vastuuministerit eivät ole suostuneet ottamaan lähtökohdaksi perustuslaillista sotea sanoo:

    Parlamentaarisen työryhmän lähtökohdan on oltava perustuslain mukainen. Muuten työryhmä ei ole parlamentaarinen.

    Parlamentissa ja valtioneuvostossa noudatetaan Suomen perustuslakia tavallisia lakeja säädettäessä.

    Puoluejohtajien alkuperäinen sote-sopu on myös mitätön laittomuutensa vuoksi. ”Sote-sopu” sisältää perustuslain vastaisen päälinjauksen.

    Muuten parlamentaarinen työryhmä rikkoo lakia.

    Ministerien ja kansanedustajien on noudatettava lakeja, erityisesti perustuslakia.

    Kaikki jotka tiesivät kansanedustajien, Kokoomuksen Petteri Orpon, nykyisen ministerin ja Sosiaalidemokraattien Jouni Backmanin soten perustuslailliset ongelmat, tiesivät välittömästi myös elinkeinoministeri, kokoomuksen Jan Vapaavuoren viiden erva-alueen päälinjauksen perustuslain vastaisuuden.

    On syytä kysyä onko valtioneuvosto toimintakykyinen?

  2. Ministeri Huovinen poistaa 20 Eksoten mallilla saatavat 190-450 miljoonan vuosittaiset säätöt sanoo:

    Ministeri Huovinen:

    ”Peruspalveluministeri Susanna Huovinen, sd., harmittelee sitä, että sote-uudistuksen yhteydessä keskustelu keskittyy perustuslaillisiin kysymyksiin ja kuntien asemaan kun pääasia ovat yhdenvertaiset palvelut.”

    Viisi soten kilpailuttaja-tilaajaa ei takaa yhdenvertaisia palveluja. Itse asiassa yksityistäminen parantaa kaupunkien asukkaitten palveluiden saatavuutta, mutta ei paranna maaseudun palveluja.

    Kun ei ole kyennyt tekemään perustuslaillista lakiesitystä, niin puolustelee retoriikalla, joka ei pidä paikkaansa.

    Viisi sote-kilpailuttaja-järjestäjää ovat perustuslain vastaisia, eivätkä takaa suomalaisille yhdenvertaisia palveluja:

    – Viisi sote-byrokratiaa eivät säädä lakeja, eivätkä jaa rahoitusperiaatteen mukaisia valtionosuuksia.

    Vain eduskunta jakaa perustuslaillisen rahoitusperiaatteen mukaiset valtionosuudet, joilla luodaan suomalaisille yhdenvertaiset palvelut.

    Sote-integraatio

    Etelä-Karjalan maakunnan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on perustuslaillinen. Muuten se ei ole voinut toimia vuodesta 2010 lähtien.

    Jos ministeri Susanna Huovisen mielestä Eksoten palvelut eivät ole ”yhdenvertaisia” muiden Suomen maakuntien kanssa, niin Huovisen on saatava joka maakuntaan perustuslailliset ”Eksotet”.

    Perustuslakiasiantuntija, professori Kaarlo Tuori esittää Suomeen Eksoten mallin mukaisia maakunnallisia sote-integraatioalueita. Susanna Huovinen on sulkenut korvansa?

    – Huovinen on tuhlannut kuntien aikaa lähettämällä kaksi perustuslain vastaista soten järjestämislakiesitystä kuntiin. Miksi, kun perustuslaillinen sote-integraatiomalli on jo toiminnassa Eksotessa? Turhaa selittelyä vastuuministeriltä!

    Jos ministeri olisi säätänyt lain 20 sairaanhoitopiirin muuttamisesta 20 ”Eksoteksi” niin nyt Suomi säästäisi jo 190-450 miljoonaa euroa. Kunnat kuuluvat jo lain perusteella 20 sairaanhoitopiiriin.

    Ministeri Huovinen poistaa 190-450 miljoonan euron säästöt vuodessa!

    – Viiden sote-järjestäjän malli poistaa säästöt, koska Eksoten jäsenkunnilta Susanna Huovinen poistaa perustuslain vastaisesti soten järjestämispäätökset. Eksoten kustannustehokkuus perustuu nimenomaan itsehallinnollisen Etelä-Karjalan Eksoten jäsenkuntien järjestämispäätöksiin: KUNTIEN INTRESSI ON JÄRJESTÄÄ PALVELUT KUSTANNUSTEHOKKAASTI.

    Viiden sote-järjestäjän mallissa itsehallinnollisella Etelä-Karjalan sote-maakunnalla ei ole enää mahdollisuutta vaikuttaa järjestämispäätöksiin eikä laskun suuruuteen.

    Viisi turhaa, rahaa nielevää sote-byrokratiaa on poistettava.

    20 sairaanhoitopiiristä 20 Eksotea.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*