HUSilla on edessään palveluverkkopäätöksiä. Kuva: Ville Miettinen

HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 4.3.2024 käsittelemään muun muassa vuoden 2024 talousarviokehystä ja HUSin palveluverkon kehittämistä.

Keskeiset linjaukset HUSin palveluverkon kehittämisessä koskevat päivystystoiminnan keskittämistä harvempiin yksiköihin, yksiköiden palveluprofiilien uudistamista ja tuottavuuden lisäämistä keskittymällä entistä harvempiin erikoisaloihin, erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon integraation vahvistamista ja hoitokäytäntöjen ja rakenteiden yhtenäistämistä.

Tarkka esitys päätöksistä julkistetaan 25.3., kertoo Helsingin Sanomat. Päätöksiä on siis tulossa myöhemmin. HS:n tietojen mukaan HUS pohtii päivystysten keskittämistä kolmeen suurkampukseen Helsingin Meilahdessa, Espoon Jorvissa ja Hyvinkäällä, ja näiden lisäksi toimisi viisi suppeamman päivystyksen sairaalaa. Yksi pohdittavista yksiköistä olisi Lohjan sairaala, jonka synnytysten kesäsulusta kerrottiin aiemmin tällä viikolla.

Johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven mukaan Lohjalle ei olisi kesäksi saatu riittävästi lääkäreitä potilasturvallisuuden takaamiseksi. Tauon aikana synnyttäjät ohjataan Naistenklinikalle sekä Espoon ja Hyvinkään sairaaloihin.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*