Soiten hyvinvointialueella oli tieto huonoista talousluvuista, mutta niitä ei kerrottu hallitukselle.

Reilu viikko sitten Keski-Pohjanmaalla kohahti, kun hyvinvointialue Soite ilmoitti liki kolminkertaiseksi nousseesta alijäämästään. Tammikuun puolivälissä ennakoitu 810 miljoonan miinus kasvoikin yllättäen 22 miljoonaan.

– Taloustiimi on tuottanut koko ajan tietoa taloustilanteesta, mutta jostakin syystä tämä tieto ei ole tavoittanut hallitusta. Miksi ei, se selvitetään nyt, kertoo Soiten hallituksen puheenjohtaja Sari Innanen.

Tammikuun 15. päivän kokouksessa paikalla oli talousjohtaja, joka kertoi 8–10 miljoonan ennakoidusta alijäämästä. Hallitus tivasi, pitääkö jo kuukausia vanha ennuste edelleen paikkansa ja sai vastauksen: kyllä pitää. Viikon kuluttua summa oli muuttunut liki kolminkertaiseksi eli 22 miljoonaan.

– Tänään olemme saaneet tiedon, että taloustiimillä oli kaikki tarvittava talousdata. Kyse ei siis ollut tiedon puutteesta.

Mainos



Tieto jäi taloustiimiin?

Taloustiimiin kuulu Soitessa talousjohtajan lisäksi talouspäällikkö ja kolme controlleria. Heidän tehtävänään on seurata hyvinvointialueen taloustilannetta ja tuottaa siitä tietoa päättäjille. Nyt tietoa oli, mutta se ei päätynyt talousjohtajan kautta hallitukselle.

– Aloitamme nyt kuulemiset, jotka koskevat hyvinvointialuejohtajan lisäksi neljää toimialajohtajaa, joista talousjohtaja on yksi, kertoo Innanen.

Tiedotustilaisuuden kysymykseen ”Nauttiiko talousjohtaja hallituksen luottamusta?” Innanen vastaa hetken mietittyään näin:

– Toistaiseksi nauttii. Myöhemmin on uuden arvioinnin aika.

Yt-neuvottelut ja kevyempi hallinto

Soiten hallitus päätti myös käynnistää johdon ja hallinnon yt-neuvottelut, jossa henkilöstön irtisanomiset ovat mahdollisia. Sitä ennen laaditaan uusi järjestelmä johtamiseen.

– Tämä työ aloitetaan jo ensi viikolla, sanoo Innanen.

Kun uusi systeemi on valmis, siirrytään yt-neuvotteluihin. Esityksen mukaan väen vähentäminen ja irtisanomiset hallinnosta ja johdosta eivät ole poissuljettuja.

– Mitä matalampi organisaatio, sitä paremmin tieto kulkee, kuvailee Innanen.

Aluevaltuuston puheenjohtaja Asko Syrjälä uskoo, että pomoporras kapenee selvästi yt-neuvottelujen yhteydessä. Syynä on hyvinvointialuetta rasittanut vanha taakka.

– Meillä on kuntayhtymän historian taakka, jossa on aika paljon eri nimikkeillä olevia johtajia ja päälliköitä. Merkittävän paljon näin pieneen organisaatioon nähden, Syrjälä arvioi.

Hänen mukaansa linja on nyt selvä:

– Hallintoa on kevennettävä.

Hallitus myös päätti, että jatkossa toimialuejohtajat raportoivat kuukausittain kirjallisesti Soiten hallitukselle talouden kehityksestä. Kaikki päätetyt toimet viedään läpi nopealla aikataululla.

– Tammikuu on jo mennyt ja siksi edetään nyt äärimmäisen nopeasti, sanoo Innanen.

Teksti: Outi Airola

//uutista korjattu 9.2.2024 klo 20.09 Asko Syrjälä vaati sitaatissaan vain hallinnon, ei johtoportaan vähentämistä//

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Onpa enemmän kuin outoa. Vaatii pomoja vapauttamista. Eivät ole olleet tehtöviensä tasalla. Samoin hallitutuksen pitää erota. Sisäinen valvonta hallitukselta pettänyt.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

RAFO 2024: Katso tästä tuoreimmat jutut