Kuva: Sonja Eloranta

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on myöntänyt uudet poikkeusluvat perusterveydenhuollon päivystykseen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle, Varkauden kaupungille sekä Pietarsaaren kaupungille. Määräaikaiset poikkeusluvat ovat voimassa vuoden 2022 loppuun saakka.

Kyseisissä päivystyksissä on ollut jo aikaisemmin ministeriön poikkeuslupa, joka oli umpeutumasssa.

Tällä hetkellä poikkeuslupia on lisäksi Inarissa, Kuusamossa, Raahessa ja Forssassa. Useita vuosia sitten Uusikaupunki ja Loimaa anoivat lupaa mutta niitä ei myönnetty, kertoo lääkintöneuvos Timo Keistinen STM:stä Kuntalehdelle.

– Siellä on pitkä iltavastaanotto ja ensihoitoa kehitetty hyvin paljon. Päivystys on keskitetty Turun yliopistolliseen sairaalaan.

Ylä-Savon SOTE -kuntayhtymän hallintojohtaja Leila Pakkanen sanoo, että päätöstä olikin jo odotettu.

Päätös on tärkeä mm. ensi vuoden talousarvion käsittelyn takia ja ensi vuoden toiminalle, jota on jo suunniteltu. Ympärivuorokautinen päivystys on tärkeä toiminnan turvaamiseksi, palvelujen saatavuuden ja turvaamisen vuoksi, Pakkanen sanoo.

– Jos Varkaus ja Iisalmi ei olisi saanut lupaa, se olisi ruuhkauttanut KYSin päivystyksen ihan täysin, Pakkanen sanoo.

Perusterveydenhuollon päivystysyksiköt tarvitsevat ministeriön myöntämän poikkeusluvan ympärivuorokautiseen toimintaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö voi myöntää luvan, jos palvelujen saavutettavuus ja päivystyspisteiden väliset etäisyydet sitä edellyttävät eikä väestön tarvitsemia palveluja voida riittävästi turvata ensihoitopalvelun avulla.

Päivystävissä yksiköissä on oltava riittävät voimavarat ja osaaminen, jotta hoidon laatu ja potilasturvallisuus toteutuvat. Lisäksi päivystyksestä on sovittava terveydenhuollon järjestämissuunnitelmassa ja erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä