Länsi-Savo: Lääkärit vaativat Savonlinnan keskussairaalaan kohdistuvia sopeutustoimenpiteitä kumottaviksi

Savonlinnan keskussairaala on Etelä-Savon hyvinvointialueelle kuuluva sairaala. Se sijaitsee vajaan kahden kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta Pihlajaveden rannalla Hernemäessä. Kuva: Sosteri
Sanomalehti Länsi-Savo uutisoi, että Savonlinnan sairaalassa työskentelevät lääkärit ovat tehneet Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan sairaalapäätöksistä valituksen Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.
Valituksen ovat allekirjoittaneet 20 Savonlinnan keskussairaalan erikoislääkäriä ja erikoistuvaa lääkäriä.
Valituksessa vaaditaan aluevaltuuston joulukuussa tekemiä ja Savonlinnan keskussairaalaan kohdistuvia sopeutustoimenpiteitä kumottaviksi ja täytäntöönpanokieltoon, Länsi-Savo uutisoi.
Lisäksi uutisessa kerrotaan, että talousarvion hyväksymisen yhteydessä aluevaltuusto muun muassa päätti kirurgian päivystyksen lakkautuksesta Savonlinnassa.
Juttua muokattu 28.1. kello 11.14, korjattu uutisen lähteeksi Länsi-Savo, joka uutisoi asiasta ensimmäisenä. Samalla poistettu jutun alusta linkki Itä-Savon uutiseen ja korvattu se linkillä Länsi-Savon uutiseen. Molemmissa lehdissä on julkaistu kyseinen uutinen. Sekä Länsi-Savo että Itä-Savo kuuluvat Mediakonserni Keskisuomalaiseen.
Lue myös: