Kaikki puolueet päässevät mukaan sote-valmisteluun

Kuva: Liisa Takala
Julkaistu Muokattu

Hallitusta muodostavan SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen esikunnasta vahvistetaan Kuntalehdelle, että sote-uudistus on tarkoitus valmistella parlamentaarisesti eli toisin kuin päättyneellä vaalikaudella.

Parlamentaarinen valmistelu tarkoittaa normaalisti sitä, että kaikki eduskuntapuolueet osallistuvat esityksen sisällön valmisteluun. Viime kaudella uudistuksen valmisteluun oli nimetty parlamentaarinen seurantaryhmä, mutta se ei voinut vaikuttaa uudistuksen sisältöön. Parlamentaarisessa valmistelussa puolueen on ehkä helpompi tinkiä omista vaatimuksistaan kuin hallituksessa. Jos sote-uudistus siirretään parlamentaariseen valmisteluun, se helpottaa hallituksen muodostamista. Pöydällä on yksi suuri vääntämisen aihe vähemmän.

Puolueet löytänevät yhteisymmärryksen siitä, että hartioita täytyy vahvistaa, kuten sote-slangissa asia ilmaistaan. Muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän valmiita perustamaan uuden organisaatiotason, mutta kokoomus haraa vastaan, vaikka edellisellä kaudella kannatti maakuntia. Kokoomus on myös luopunut siitä valinnanvapausmallilla, jota ajoi edellisessä hallituksessa.

Kuntaliiton ja 21 suurimman kaupungin C21-ryhmän näkemykset ovat melko lähellä kokoomuksen ajamaa kuntapohjaista ratkaisua

Keskeinen ongelma on, että Suomen kunnat ovat hyvin erikokoisia. Ideaali ratkaisu olisi sellainen malli, joka ottaa huomioon kuntien erilaiset olosuhteet mutta täyttäisi perustuslain tiukat yhdenvertaisuusvaatimukset.

Lue koko juttu tuoreesta Kuntalehdestä.

Powered by Labrador CMS