Kainuun sote-kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto uskoo keskussairaalatasoisten
palvelujen säilyvän Kainuussa myös tulevaisuudessa. Vaikka tulevaisuudessa vastuun
alueen sote-palveluista kantaa Oulun yliopistollisen sairaalan ympärille
muodostuva vajaan 740.000 asukkaan sote-alue, niin Kajaanin sairaalanmäeltä
kainuulaiset saavat jatkossakin palveluja. 

-Uskon, että palvelutuotannon järjestämiseen tarvitaan
jatkossakin nykyisiä sairaanhoitopiirejä. Kainuun sote-kuntayhtymässä on paljon
sellaista perusterveydenhuollon ja sosiaalipuolen osaamista, jota ei perustettavassa
ERVA-kuntayhtymässä ole. Täällä on välimatkat niin pitkät, että alueen keskussairaaloita
tarvitaan edelleen, Ahopelto vakuuttaa.

Kainuussa on vuodesta 2005 tuotettu sote-palvelut yhteisesti
maakunnan toimesta. Hallintokokeilun päättyessä Puolanka jättäytyi toiminnasta
pois vuoden 2013 alussa, mutta muut kunnat jatkoivat yhteisvoimin eteenpäin.
Viime vuonna kuntayhtymän taloudenpito onnistui mainiosti ja ylijäämää kertyi
peräti 6,8 miljoonaa euroa, josta kunnille palautettiin puolet. Toimivien
toimintamallien varaan halutaan jatkossakin Kainuussa toiminta perustaa.

Parhaillaan Kainuussa
on meneillään uuden keskussairaalan suunnittelu. Hankkeen alustava
kustannusarvio on yli 100 miljoonaa euroa.

-Suunnittelu jatkuu normaalisti ja loppuvuodesta tehdään
päätöksiä. Sitä ennen katsotaan, mitä uusia elementtejä lakiuudistus tuo
hankkeeseen, Maire Ahopelto toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä