Valtuustoryhmät ovat jo sopineet uuden aluehallituksen kokoonpanosta.

Kainuun hyvinvointialueen koko aluehallitus pyytää eroa ja uudesta kokoonpanosta on sovittu, uutisoi Kainuun Sanomat.

Heikki Huotarin (kesk.) johtama aluehallitus pyytää yksimielisesti aluevaltuustolta eroa tehtävästään. Valtuustoryhmien puheenjohtajat tiedottivat sopimuksesta myöhään torstai-iltana.

Lisäksi Kainuun Sanomat uutisoi, että aluehallitus käsittelee eronpyyntöä virallisesti kokouksessaan maanantaina 2. syyskuuta, ja sen jälkeen saman päivän aikana aluevaltuusto valitsee uuden aluehallituksen.

Eronpyyntöä on edeltänyt Kainuun Sanomien mukaan keskustelut aluehallitukseen kohdistuneesta epäluottamuksesta ja nämä keskustelut ovat lähtöisin tapahtumista, jotka johtivat kesäkuussa hyvinvointialueen johtajan Jukka Lindbergin irtisanoutumiseen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Uuden aluehallituksen puheenjohtajaksi on nousemassa Esa Ahonen (kesk.), joka työskenteli hallintoylilääkärinä ja sairaanhoidon palvelujen tulosjohtajana Kainuun maakunta- kuntayhtymässä 2005–2012 ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä 2013–2020, kertoo Kainuun Sanomat.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Mitä tuli maksamaan alueen veronmaksajille?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*