KAKSin teettämän tutkimuksen mukaan turhien lääkärissä käyntien uskotaan vähenevän mutta kokonaiskustannusten nousevan, jos suunnitelmat kilpailutuksesta toteutuvat. (Kuva: Ville Miettinen)

Sote-palvelujen tuottamista sekä julkisissa että yksityisissä yrityksissä kannatti 38 % ja vastusti 25 % haastatelluista Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKSin teettämässä tutkimuksessa. 24 % suhtautui asiaan neutraalisti.

Hallituksen sote-ratkaisun yhtenä lähtökohtana on, että julkinen, yksityinen ja kolmas sektori kilpailevat neutraalisti palveluiden tuotannossa. Kansalainen saa valita palveluntuottajan pääsääntöisesti perustasolla ja soveltuvin osin erikoistasolla.

KAKSin tutkimuksessa kilpailutus sai kannatusta erityisesti hallituspuolueiden kannattajien keskuudessa. Heistä 62 % suhtautui asiaan myönteisesti.

Valtaosa vastaajista – 58 % – uskoi, että valinnanvapauden piiriin kuuluvien palveluiden yhtiöittäminen tulee nostamaan palveluiden hintaa asiakkaalle. 45 % vastanneista arvioi soten kokonaiskustannusten kasvavan ja 46 % arvioi kilpailun toimivuuden erilaisten palvelutuottajien välillä heikkenevän. Kolmannes vastaajista uskoo, että kilpailutus vähentää turhia lääkärissä käyntejä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tutkimuksen toteutti TNS Gallup. Siihen vastasi 1 035 suomalaista, joiden ikä vaihteli välillä 18–75 vuotta. Tulosten virhemarginaali on noin +/- 3 prosenttiyksikköä.

Tutkimuksesta KAKSin verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*