Monet Karvian ikäihmisistä pyöräilevät yli 10 km päivässä. (Arkistokuva: Ville Miettinen)

Määrätietoinen työ liikunnan edistämiseksi näkyy Karvian kunnassa, jossa keski-ikä ylittää maakunnallisen ja valtakunnallisen keskiarvon mutta sote-menot on saatu kuriin.

Karvian kunnanjohtajan Tarja Hosiasluoman mukaan Karvian terveydenhuoltokustannusten pitäisi olla tarvekerrointen pohjalta Satakunnan korkein, mutta kunnassa menee kolmanneksi tai neljänneksi vähiten rahaa sote-menoihin.

Karvian sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset olivat keskimäärin 3 722 euroa vuosina 2013–2015. Sosiaalitoimen kustannukset ovat keskimääräistä selvästi alhaisemmat.

– Karvian sosiaalitoimen kustannuksissa näkyy ennaltaehkäisevän työn ja yhteisöllisten toimintamallien merkitys. Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat alhaisemmat kuin maakunnassa keskimäärin, mutta perusterveydenhuollon kustannukset taas korkeammalla, sanoo Karvian keskeisiä tunnuslukuja tarkastellut Porin kaupungin kehittämispäällikkö Timo Aro.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Liikunnan ennaltaehkäisevä vaikutus on hirveän vaikea todistaa lukuina, kun ei ole nähtävissä sitä tietä, että mitään ei tehtäisi. Meillä on vanhusväestöä paljon, mutta he ovat pääsääntöisesti varsin hyvässä kunnossa. Meillä juuri ikäihmiset liikkuvat poikkeuksellisen paljon ja osallistuvat muuhunkin toimintaan, Hosiasluoma sanoo.

Kaikenikäiset pyörille

Iäkkäille eri liikuntaryhmien sosiaalinen merkitys on myös iso ja sillä vaikutetaan paljon henkiseen hyvinvointiin.

– Meillä on ollut myös liikuntaneuvoja jo usean vuoden ajan. Liikuntatoimi on kehitellyt kuntalaisia aktivoivia tapahtumia toinen toisensa perään muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä.

Karvia on nostanut kaikenikäiset, mutta etenkin ikäihmiset, pyörille. Innokkaimmat polkijat ovat yli 80-vuotiaita. Monet heistä pyöräilevät joka päivä vähintään kymmenen kilometrin lenkin ja keräävät haastepyöräilyssä pisteitä.

– Pyöräilyhaastekampanja oheistapahtumineen on halvin ja suurin kuntalaisten liikuttaja. Vapusta lokakuuhun kestävän kampanjan haasteet saivat viime vuonna liikkeelle ennätysmäärän 2 280 kuntoilijaa, kertoo Karvian liikuntasihteeri Sirpa Ala-Rämi.

Liikuntatoimi on pitänyt liikuntavirettä yllä myös järjestämällä ”Karvia tutuksi kävelyjä” ja kutsumalla terveysryhmiin osallistuneita mukaan tekstiviesteillä. Koululaisille on järjestetty ilmaista uinnin opetusta ja eläkeläisten uintimatkoja lähikuntiin on tuettu. Aktiiviliikkujien joukko on vuosi vuodelta lisääntynyt. Tänä vuonna Karvia panostaa erityisesti lasten ja nuorten ja perheiden liikunnan ohjaukseen.

TAUSTA: Liikuntasuositukset jäävät paitsioon

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on vuodesta 2010 alkaen kerännyt kahden vuoden välein tietoa liikunnan edistämisestä ja sen muutoksista kunnissa. Tulokset raportoidaan TEAviisari-verkkopalvelussa.

Vuoden 2016 TEAviisarin mukaan yhä useammassa kunnassa liikunta nousee esille kuntastrategioissa ja eri toimialojen asiakirjoissa. Puolet kunnista ilmoitti, että niillä on liikuntasuunnitelma tai liikunnan kehittämisohjelma joko erillisenä tai osana laajempaa kokonaisuutta.

Kansallisten ohjelmien, suositusten ja lakien käsittely kunnissa on sen sijaan erittäin heikolla tasolla. Joka toisessa kunnassa ei ollut käsitelty lainkaan uusia kansallisia ohjelmia ja suosituksia liikunnan edistämiseksi. Vain joka kymmenennessä kunnassa suositusten pohjalta oli päätetty toimenpiteistä.

TEKSTI: MARJA MARTIKAINEN

Lue koko artikkeli Kuntalehdestä 10/2017

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*