Elli Aaltonen kannattaa perustuloa. Se olisi hänen mielestään sopiva turva ja kannustin esimerkiksi nuorille yrittäjäksi aikoville. (Kuva: Seppo Haavisto)

Kansaneläkelaitoksen tuore pääjohtaja Elli Aaltonen haluaa, että kaksoiskuntalaisuus sallitaan.

– Miksei me sallittaisi kaksoiskuntalaisuutta, kun yhä useammat eläköityneet ja etätyöläiset käytännössä asuvat kahdella paikkakunnalla, Aaltonen kysyy Kuntalehden haastattelussa.

Kun Aaltonen on ottanut asian puheeksi, hänelle on kerrottu, ettei kaksoiskuntalaisuus ole kunnan edun mukaista. Aaltosen mielestä silloin pitäisi katsoa asiaa kuntalaisen näkökulmasta.

Aaltosen mielestä kaksoiskuntalaisuuden salliminen olisi parasta aluepolitiikkaa, jossa ei menetä kukaan. Verotuksen voisi jakaa suhteessa sen mukaan, kuinka paljon oleskelee kunnassa, hän ideoi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

Lue Elli Aaltosen haastattelu torstaina 9.2. ilmestyvästä Kuntalehdestä 2/2017.

Lue myös: ES: Kuntaverojen jakamisessa perustuslaillisia ongelmia

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Veroilmoitukseen voisi merkitä moneltako kuukaudelta maksaa veronsa mökkikuntaan ja moneltako varsinaiseen asuinkuntaan. Toteutettaisiin aluksi aivan vapaaehtoiselta pohjalta. Ei haittaisi erisuuruiset veroprosentitkaan.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*