Sote-uudistuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli vahvistaa perusterveydenhuoltoa, keskustan Hanna-Kaisa Heikkinen muistuttaa. Nyt loppusuoralla sote-neuvottelut kokoomuksen kanssa ovat häneen mukaansa "farssia". (Kuva: Ville Miettinen)

Keskustan kansanedustajat ovat keskiviikkona kritisoineet ankarasti hallituskumppania kokoomusta sote-uudistuksen valinnanvapauslakiesityksen valmistelun vaikeuttamisesta viime hetkillä.

Lakiesityksen oli määrä tulla hallituspuolueiden eduskuntaryhmien käsittelyyn viime torstaina. Koska esitykseen tarvittiin vielä lisäsäätöä ja asiantuntija-arvioita, ja mutkia matkaan on tuonut kokoomuksen ajama asiakassetelin käytön laajentaminen valinnanvapaudessa.

Keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen sanoo kannattavansa valinnanvapautta jos se merkitsee parempia palveluja ja kustannusten hillitsemistä.

Asiakassetelin laajentaminen merkitsee asiantuntijoiden mukaan palvelukokonaisuuden hajoamista ja kustannusten karkaamista.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



”Nyt ollaan pattitilanteessa, kun kokoomus ei kuuntele ketään, ei terveydenhuollon asiantuntijoita, ei perustuslain asiantuntijoita eikä virkavastuussa lakia valmistelevia virkamiehiä. Neuvottelut ovat pelkkää farssia, Heikkinen kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän, kesk., erityisavustaja Jukka Ihanus ja kansanedustaja Antti Kurvinen, kesk., käsittelivät Anna-Kaisa Heikkisen mainitsemaa pattitilannetta Twitterissä.

Tiistaina kirurgit ottivat kantaa uusimpiin käänteisiin ja sanoivat laajennetun asiakassetelin olevan vakava uhka koko järjestelmälle.

”Tavoittenamme on vahva toimintojen integrointi etenkin peruspalveluissa. Nyt kokoomus haluaa rikkoa Suomen terveydenhuollon kruunun jalokiven erikoissairaanhoidon. Samalla vaarantuu erikoissairaanhoidon päivystyksen toimintakyky, meidän suomalaisten henkivakuutus maakunnissa”, puoluekumppani ja kansanedustaja, Päijät Hämeen sote-kuntayhtymän entinen johtaja Martti Talja kirjoitti vastauksena Heikkisen päivitykseen.

Ilta-Sanomien mukaan pääministeri Juha Sipilä, kesk., on jo tiedustellut SDP:ltä halukkuutta hypätä kokoomuksen tilalle hallitukseen, jos hallitus kaatuu sote-riitelyyn.

Juttua muokattu klo 16.30: Korjattu Hannakaisa Heikkisen nimi oikeaan muotoon.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*