Kuva: Seppo Haavisto

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo kertoo, että puolue kannattaa vanhuspalvelujen hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin.

Vielä viime viikolla kokoomus ei kannattanut hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin, toisin kuin esimerkiksi hallituskumppani keskusta, jonka perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko oli esittänyt vähimmäismitoitusta 0,7.

Orpo perusteli viime viikolla kantaa sillä, että ”ihminen ei ole desimaali” ja piti desimaaleja lillukanvarsina.

Nyt Orpo kuitenkin ilmoittaa kannan muuttuneen.

– Muut puolueet ovat vaatineet vanhuspalvelulakiin kirjausta hoitajien määrästä. Kokoomus ei tässä asetu poikittain, Orpo kirjoittaa kolumnissaan MTV:n verkkosivuilla. Hän kertoi puolueen uudesta kannasta myös Twitterissä.

Orpo myös korostaa, että pelkkä lakiin kirjattu luku ei riitä, vaan mitoituksen pitää voida olla myös kirjausta suurempi, jos tarve sitä vaatii.

– Mitoitus voi olla pienempi tai suurempi kuin jokin yksittäinen luku. Sitä pitää myös säännöllisesti päivittää. Tämä ei ole korkeampaa matematiikkaa, Orpo kirjoittaa.

Annika Saarikko kommentoi Orpon ulostuloa Ylelle kertomalla, ettei ole ”päässyt kartalle”, mitä se tarkoittaa käytännössä.

– Ovatko he lakiin kirjatun 0,7 hoitajan kannalla, toisaalta he puhuvat myös yksilöllisestä mitoituksesta ja sanovat kannattavansa keskustelua aiheesta, Saarikko pohti Ylen haastattelussa.

Myös pääoppositiopuolue SDP:n kansanedustaja Antti Lindtman pohti, mitä kokoomus oikeastaan tarkoittaa.

Saarikko aikoo joka tapauksessa käynnistää hoitajamitoitukseen liittyvän lain valmistelun sosiaali- ja terveysministeriössä.

Lain läpimenomahdollisuuksiin tällä hallituskaudella hän suhtautuu epäilevästi, koska meneillään on sote-uudistuksen ja muiden isojen lakien loppurutistus

– On mielekästä kysyä, mitä oikeasti ehditään, kun esitys on todellisuudessa taloudellisesti merkittävä ja vaikuttaa myös kuntien tilanteeseen sekä vanhusten kotihoitoon.

Kuntaliiton Tarja Myllärinen kertoi Ylen Aamu-tv:ssä tiistaina, ettei kannata hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin. Myllärinen korosti, että hoitajamitoitus on yksi asioista suuressa vanhustenhoidon kokonaisuudessa, josta tulisi käydä perusteellinen keskustelu.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä