Terveyskeskuksen käytävä
Kunnat antavat koronarokotteita sitä mukaa, kun niitä saadaan.

Kunnilla on rokotettavanaan ensilinjassa yhteensä noin miljoona suomalaista. Koronaviruspotilaita hoitavaa henkilöstöä on noin 150 000 henkeä ja yli 70-vuotiaita noin 800 000. 

Heidän rokottamisensa aikataulu riippuu nyt siitä, miten nopeasti Suomeen saadaan rokotteita. 

Rokotevalmistajien myyntilupien viivästyminen ja rokotteiden saatavuus ovat tällä hetkellä operaation pullonkauloja. Aikatauluun vaikuttaa myös logistiikka.

Ensimmäisenä saapunutta Pfitzerin ja Biontechin Comirnaty-rokotetta on kuljetettava ja säilytettävä 70 pakkasasteessa ja se säilyy avattuna vain viisi päivää. Lisäksi Suomessa on päätetty jakaa rokotteita koko maahan, mikä saattaa jonkin verran hidastaa rokottamista. 

Rokotukset koronavirusta vastaan käynnistyivät Suomessa vuoden 2020 lopussa, kun ensimmäiset 10 000 rokoteannosta saapuivat sairaanhoitopiireille. Viikolla 53 toimitettiin vielä 40 000 uutta annosta. 

Tammikuun ajan Suomeen toimitetaan joka viikko 50 000 rokotetta. 

Tahti on herättänyt huolta muun muassa mediassa ja oppositiossa. 

Tiistaina 5. tammikuuta kokoomuksen kansanedustajat tekivät hallitukselle kirjallisen kysymyksen Suomen rokotustahdista.

Heidän mielestään valtion pitäisi ohjeistaa kuntia rokotusten järjestämisessä ja korvata niille rokottamisesta aiheutuvat kustannukset. 

Ei kertarykäisyä

Tartuntatautilain mukaan rokotuksista vastaavat kunnat. Niissä rokotteiden antamista on suunniteltu ja alettu toteuttaa viimeistään tammikuun alussa yhdessä sairaanhoitopiirien kanssa. 

Kansallinen rokoteasiantuntijaryhmä on ohjeistanut rokottamaan ensin hoitohenkilökuntaan ja riskiryhmiin kuuluvat. Hallituksen rokotestrategian mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö olisi tarkoitus rokottaa helmi-maaliskuuhun 2021 mennessä. 

Tavoitteena on rokottaa noin puolet suomalaisista kesään mennessä. Siihen mennessä Suomeen odotetaan saatavaksi noin 5–7 miljoonaa rokotetta. Koko väestön rokottaminen saattaa kestää vuoden loppuun saakka. 

– Nyt ei puhuta samanlaisesta intensiivirokottamisesta kuin influenssan kohdalla, vaan tämä on maraton joka kestää kuukausia, sanoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari

– Sellaista määrää rokotteita jolla pystyttäisiin rokottamaan koko porukka kerralla ei tulla saamaan. Kertarykäisyä ei voida eikä ole järkevää suunnitella. 

Kainuun sote aloitti rokotteiden antamisen tiistaina 5. tammikuuta.

Kainuun keskussairaalassa käynnistetyissä rokotuksissa rokotetaan ensimmäisenä päivystyspotilaita hoitavat, näytteenottajat sekä teho- ja valvonta-osaston henkilökunta. Seuraavissa vaiheissa rokotukset ulotetaan kuntien vastaanottojen, kotihoidon ja hoivayksiköiden sekä osastohoidon henkilökuntaan. Rokotukset hoidetaan pitkälti työterveyshuollon kautta Kainuun kunnissa. 

Ensimmäisessä erässä maakuntaan toimitettiin tuhannen rokotteen erä, josta varataan myös toinen rokoteannos ensimmäisille rokotettaville.

Viikkoon 3 mennessä Kainuuseen odotetaan noin 3000 rokotetta. Niillä voidaan rokottaa noin puolet potilas- ja asiakastyössä olevasta Kainuun soten henkilökunnasta. 

Koukkari ei ole huolissaan rokottamistahdista. 

– Meidän tilanteemmehan on ollut koko ajan äärimmäisen hyvä, Suomen tilanne on verrattuna muuhun maailmaan ollut erittäin hyvä, hän sanoo. 

– Kerettiläisesti voisi kysyä, onko erityisen fiksua kylvää niitä rokotteita Suomeen ja Kainuuseen, vai saisimmeko jossain muualla rokotteilla isomman vaikutuksen aikaiseksi? 

Rokotustahtia enemmän Kainuun koronatilanteeseen vaikuttaa epidemian kehitys Suomen suurimmissa kaupungeissa. 

Helsinki valmiina joukkorokotuksiin

Rokotteita on annettu Helsingissä hoitohenkilökunnalle joulukuun 28. päivästä alkaen.

Helsingin kaupungin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen kertoi tiistaina sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotustilaisuudessa, että viikon loppuun mennessä kaupungissa on rokotettu noin 3000 ihmistä. 

Kaupungin tiedotustilaisuudessa aiemmin samana päivänä kerrottiin tiukkojen rajoitustoimien jatkamisesta kolmella viikolla. Uudenmaan epidemiatilanne on leviämisvaiheessa, minkä vuoksi erilaisia rajoituksia on suositeltu noudatettavaksi marraskuun 2020 lopulta saakka. 

Turpeisen mukaan kaupunki on valmistautunut pystyttämään useita joukkorokotuspisteitä heti, kun rokotteita on tarjolla riittävästi. Joukkorokotuksissa hyödynnetään aiemmista pandemioista ja vuotuisista influenssarokotuksista saatuja kokemuksia. 

– Haluamme rokottaa kaupunkilaiset niin nopeasti kuin mahdollista, Turpeinen sanoi. 

Tiistaina rokotusten aloittamisesta tiedotti myös muun muassa Vantaan kaupunki.

Turussa ja Jyväskylässä rokotuksia alettiin antaa maanantaina.  Jyväskylässä ensimmäisessä vaiheessa rokotetaan kaupunginsairaalan infektio-osaston henkilöstöä sekä terveysasemien infektiovastaanottojen henkilöstöä. Ensimmäisessä vaiheessa rokotteita riittää 100 työntekijälle.

Avatar
Milka Valtanen
milka.valtanen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*