Ympäristöministeriössä kootaan tietoa siitä, miten vanhusten kotona aumista voidaan tukea.

Väestön ikääntyminen ja toisaalta pyrkimys laitosasumisen vähentämiseen aiheuttavat uudenlaisia tarpeita asumisessa. Ympäristöministeriö hakee ratkaisuja kehittämisohjelmalla, joka on nyt edennyt puoliväliin. Keinojakin on löytynyt.

Ministeriö toteuttaa kansallista Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaa vuosille 2013−2017. Siinä on tuotettu tietoa ikääntyneiden asumisen ennakointiin ja varautumiseen.

– Jotta ikääntyneet voivat asua kodissaan mahdollisimman pitkään, he tarvitsevat toimivan, esteettömän ja turvallisen asunnon, muistuttaa ympäristöministeriön ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho.

– Nykyinen asuntokantamme ei vastaa tähän kasvavaan tarpeeseen ja siksi on tärkeää, että tulevaan muutokseen varaudutaan ennakolta eri tavoin, hän sanoo.

 

Hisseillä tärkeä osuus

 

Hissit nouset usein mukaan keskusteluun kotona asumisen ehtoja käsiteltäessä. Hissi − Esteetön Suomi 2017 ‑hanke on ministeriön mukaan edistänyt jälkiasennushissien asentamista vanhoihin taloihin. Hankkeessa on käynnistetty alueellisten hissityöryhmien toimintamalli. Se tuo yhteen kunnat ja kaupungit, rakentajat sekä järjestökentän.

Ohjelmassa on kehitetty uusia toimintamalleja ja työvälineitä. Esimerkiksi ympäristöministeriön ja Lahden kaupungin yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun kanssa toteuttamassa Omassa kodissa ‑kehittämishankkeessa luotiin toimintatapa paikalliselle yhteistyölle, jossa asuinoloja kartoittavat ja parantavat sosiaali- ja terveydenhuolto, asunto- ja teknisen toimen asiantuntijat sekä asiakkaat ja järjestösektori.

 

Asuinalueet tukemaan aktiivisuutta

 

Kehittämisohjelma tarkastelee myös palvelualueita ja niiden kehittämistä. Palvelualueilla on tavallisia asuntoja, senioritaloja, asumisyhteisöjä ja palveluasumista sekä asumiseen ja hoivaan liittyviä palveluja sekä muita hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja.

Hankkeessa mietitään, miten asuinaluetta kehittämällä voidaan edistää ikääntyneiden asukkaiden aktiivista elämää ja itsenäistä asumista voidaan edistää asuinaluetta kehittämällä. Esimerkiksi kohtaamispaikat, yhteinen toiminta sekä palvelu- ja toimintakeskus voivat parantaa yhteisöllisyyttä.

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman erityistunnustus on myönnetty Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE:n johtajalle, arkkitehti Kirsi Pesolalle kunnianosoituksena ansiokkaasta ja merkittävästä työstä ikääntyneiden asumisen kehittämisessä ja asuntojen ja asuinympäristön esteettömyyden parantamisessa.

Lisää aiheesta:

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma

Hissi – Esteetön Suomi 2017 -hanke

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä