Maahanmuuttovirastolla on ollut runsaasti töitä turvapaikanhakijoitten majoitustilojen järjestämisessä. (Kuva: Seppo Haavisto)

Keuruulla kiistellään tyhjilleen jääneen varuskunnan käyttämisestä turvapaikan hakijoitten majoitustilana.

Keskisuomalainen kertoo, että nyt keuruulainen sitoutumaton valtuutettu on tehnyt rikosilmoituksen maahanmuuttoviraston ja Suomen Punaisen Ristin toimista.

Keuruun valtuusto päätti vastustaa vastaanottokeskuksen tuloa kuntaan. Maahanmuuttovirasto Migri ilmoitti, että sellainen kuitenkin perustetaan tyhjilleen jääneelle varuskunnanalueelle.

Ongelmaksi on noussut, että kaikilla rakennuksilla ei ole rakennuslupia. Sellaisia ei aikanaan tarvittu, kun valtio rakensi omalle maalleen puolustuslaitoksen rakennuksia.

Keuruun kaupunki on vaatinut, että rakennuksilla pitää olla rakennusluvat ennen kuin niitä käytetään majoittamiseen. Kaupunki on myös luvannut, että lupakäsittely hoidetaan nopeasti.

Rikosilmoituksen mukaan Migrin ylijohtajan Jaana Vuorion esittämät perustelut ratkaisulle eivät riitä.

Aiheesta Kuntalehdessä aiemmin täällä.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä