Systeemisen suhdeperusteisen ajattelun pitäisi läpileikata koko meidän palveluorganisaatiomme. Sitten ruvettaisiin saamaan tuloksia, Laura Yliruka THL:stä sanoo. (Kuva: Ville Miettinen)

Kun lastensuojelu siirtyy hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle vuoden 2023 alussa osana sote-uudistusta, alueen tuomat ”leveämmät hartiat” mahdollistavat ainakin periaatteessa palvelujen muokkaamisen nykyistä toimivammaksi ja vaikuttavammaksi. 

Näin arvioivat lastensuojelun erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen Kuntaliitosta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Lastensuojelun osaamiskeskittymän kehittämispäällikkö, dosentti Laura Yliruka

Kuntien lastensuojelussa työskentelee noin 4 000 sote-ammattilaista, heistä noin 1 800 on sosiaalityöntekijöitä.  

Tästä työntekijämäärästä riittäisi 21 hyvinvointialueelle moniammatillisia tiimejä palvelun tuottamiseen vaikuttavasti, arvioi Aila Puustinen-Korhonen. 

Hänen mukaansa tiimeistä tulisi tehdä johtava sosiaalityöntekijä -johtoisia, ja tulisi myös huolehtia, että tiimissä on ainakin perhetyöntekijä ja sosiaaliohjaajia sosiaalityöntekijöiden lisäksi. 

– Nuorisotyöntekijä ja yhteisöpedagogi olisivat hyvä lisä sille tiimille, jonka asiakkaina ovat teini-ikäiset ja heidän vanhempansa. 

Tällaisia tiimejä tulisi Puustinen-Korhosen visiossa useita joka hyvinvointialueelle. 

-Yhteisenä resurssina olisi optimaalisinta, jos olisi vielä psykiatrinen sairaanhoitaja, toimintaterapeutti, perheterapeutti ja lastenvalvoja. Näille tiimeille olisi rakennettava konsultaatiorakenteet sekä aikuis- että lastenpsykiatriaan, päihdepalveluihin ja vammaispalveluihin. 

”Systeeminen malli rysäytettävä kaikkialle” 

Aila Puustinen-Korhosen mukaan resurssien tehokkaan käytön kannalta pitäisi paikantaa ne kohdat, joissa mahdollisesti syntyy päällekkäistä työtä. Tästä päällekkäisestä työstä tulisi tehdä yhdessä tehtävää – ja niin, että asiakas on vahvasti mukana.  

Tämä onnistuisi suhdeperusteisella systeemisellä mallilla, jossa ongelmia ratkotaan moniammatillisesti yhdessä asiakkaan kanssa. 

-Jalkauttaisin kaikkiin Suomen lastensuojelun moniammatillisiin tiimeihin sekä jälkihuoltoon systeemisen työotteen toimintamallin Sitä on THL jalkauttanut jo vuosia ja nyt pitäisi tehdä loppurysäys: kouluttaa loputkin lastensuojelun ja jälkihuollon porukat ja tehdä työtä tämän mallin mukaan. 

-Sen etu on, että se tehokkaasti vähentää yksin työskentelyn tunnetta, joka on lastensuojelun sosiaalityön nykyinen suuri piru, Puustinen-Korhonen sanoo systeemisestä toimintamallista. 

Systeemisessä toimintamallissa tarkastellaan asiakkaan koko elämän kokonaisuutta yhdessä perheen ja lähiverkoston kanssa. Se ei tarkoita tiettyä yksittäistä menetelmää vaan asiakaslähtöisen, vuorovaikutukseen perustuvan työtavan vahvistamista ja tukemista. 

Suomen systeeminen malli on rakennettu niin sanotun Hackneyn mallin pohjalle. Hackneyn malli kehitettiin Itä-Lontoon Hackneyssa tekemään lastensuojelusta vaikuttavaa pyrkimällä eroon byrokratiasta ja tähtäämällä tulipalojen sammuttamisen sijasta ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja moniammatilliseen tiimityöhön. 

THL on käytännössä vastannut mallin jalkauttamisesta mm. kouluttamalla mallin mallin alueellisia kouluttajia ja tutkimalla mallin toimintaa mm. SyTy!-hankkeessa. 

Vaikka hanke syntyi alun perin lastensuojelun tarpeesta, kyseessä ei ole pelkkä lastensuojelun rakenne, sanoo Laura Yliruka. Hän korostaa, että kyse on systeemisestä muutoksesta, ja viitekehyksen tulisi ulottua laajemminkin perhepalveluihin. 

-Lasten suojelu ei ole vain lastensuojelun asia. Se vaatii, että koko organisaatio jakaa nämä periaatteet. Systeemisen suhdeperusteisen ajattelun pitäisi läpileikata koko meidän palveluorganisaatiomme. Sitten ruvettaisiin saamaan niitä tuloksia, Yliruka sanoo. 

Palvelu pois siiloista, sinne missä lapset ovat 

Päivi Petreliuksen, Laura Ylirukan ja Nanna Miettusen toimittamassa työpaperissa Systeemisiä kokeiluja – kohti jatkuvaa yhdessä oppimista. (THL 2021) systeemistä mallia kuvataan näin: 

”Tärkeintä on luoda lapselle ja nuorelle vahva alku elämänpolulleen rippumatta sosioekonomisesta taustasta tai sukupuolesta. Se edellyttää sivistystoimen ja sosiaali- ja terveystoimen entistä vahvempaa yhteistyötä, ammattilaisten yhteistyötä, jotta tuen tarpeessa olevat lapset ja nuoret saavat sopivaa tukea oikeaan aikaan. Alueellisesti tavoitteena pitää olla auttaa ammattialaisia verkostoitumaan sekä saattaa tuen resurssit ja sitä tarvitsevat yhteen. Keskiöön nousevat matalan kynnyksen palvelut sekä varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena. ” 

Laura Yliruka arvioi, että hyvinvointialueen kuntaa laajemmat hartiat voivat auttaa moniammatillisen palvelun toteuttamisessa, esimerkiksi juuri perheterapeuttien rekrytoinnissa, kun palvelu järjestetään nykyistä laajemmalle asiakaskunnalle. 

-Kun on ollut pieniä kuntia, joissa sosiaalityöntekijä tekee yhdennettyä työtä, ei ole tiimirakenteita työntekijän tukena. Hyvinvointialueella voi olla mahdollisuus joustavasti tehdä tiimejä yli kuntarajojen. 

Toinen isompien hartioiden tuoma etu systeemisen toimintamallirakenteen luomisessa voi olla se, että toiminta ei ole muutaman tahon varassa, vaan voimia voi yhdistää.  

-Tämä kuitenkin edellyttää ylläpitävää koulutusta ja verkosto-oppimista. Hyvinvointialueella voi olla enemmän resursseja sellaisen organisoimiseen. 

Mainitun työpaperin mukaan systeemisessä toimintamallissa on olennaista, että organisaatioiden kaikilla tasoilla jaetaan riittävän hyvin yhteinen työnäky.  

Laura Yliruka oli mukana Sipilän hallituskaudella käynnistetyssä lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE-hanke). 

-Sen hieno saavutus oli, että luotiin työnäkyä, joka vastaa myös systeemistä työtä. Eli visio siitä, että lasten tueksi pitää rakentaa tuki sinne missä lapset elävät, eikä lähetellä lapsia ja perheitä johonkin muualle palveluihin. Se pohjatyö on rakentunut ja elänyt sen jälkeenkin.  Alueet ovat jotenkin sisäistäneet sen saman ajatuksen. 

-Ja siitähän tässä on lopulta kyse: miten suhdeperusteinen ja lapsen ja perheiden oikeasti tarpeisiin paneutuva työ alueilla mahdollistetaan ja byrokraattinen pois lähettäminen ja siiloissa työskentely jäisi historiaan. 

Riittävätkö työntekijät? 

Kriittinen kysymys systeemisessä työotteessa on, kuinka sille varmistetaan riittävät voimavarat johtamisen ja päätöksenteon keinoin. 

Lastensuojelun hyvin tunnettuna haasteena on työntekijöitä liikaa kuormittava asiakasmäärä. Hackneyn mallissa työntekijällä on enintään 20 asiakasperhettä. Suomessa lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on voinut olla viisikymmentä, jopa sata lasta vastuullaan. 

Uuden mitoituksen myötä asiakkuuksia voi olla enintään 35, ja myöhemmin raja laskee 30:een, joka sekin eroaa vielä selvästi Hackneyn mallin asiakasmäärästä. 

Laura Ylirukan mukaan mitoitus on oikean suuntainen, mutta nähtäväksi jää, mihin se riittää. 

-On selkeästi näkyvissä, että organisaatioissa on pystytty edistämään tämän mallin mukaista toimintaa, vaikka on isommat asiakasmäärät. Tahtotila on sen suuntainen, koska työntekijät kokevat, että tämä oikeasti edistää perheiden auttamista.  

Yliruka arvioi, että mitoitus mahdollistaa systeemisen toimintamallin toteutumista hyvällä tavalla, kun asiakkaiden tilanteisiin paneutumiseen on aikaa. 

-Pystytään tutkimaan ja perheen kanssa yhdessä miettimään, mistä oikeasti olisi apua. Myös yhteistyökumppaneiden kutsuminen siihen on toiminnan ytimessä. 

-Jos periaate toteutuisi, että systeemisellä paneutuvalla otteella työskennellään perhekeskuksesta lähtien, voi olla että lastensuojelun asiakasmäärä vähenisi, ja se tietenkin olisi hyvä suunta. 

Mentorointia pitkin työuraa 

Haasteeksi lastensuojelussa on muodostunut myös se, että alalla aloittavat kavahtavat suurta työmäärää ja vastuusta ja saattavat vaihtaa työpaikkaa nopeaan tahtiin. Viime vuosina pätevien työntekijöiden houkuttelu rahalla on sekin osaltaan lisännyt työntekijöiden vaihtuvuutta.  

Mentoroinnin ja työnohjaamisen merkitystä on korostettu työn pitovoiman kehittämisessä. Moniammatillisille tiimeille olisi mahdollista rakentaa kattava mentorointi-, työnohjaus- ja täydennyskoulutusrakenne ammatillisen kehittymisen tueksi, sanoo Aila Puustinen-Korhonen. 

-Vasta-alkajille tällainen tiimi olisi hyvä paikka aloittaa työuraa lastensuojelussa. Uskon, että vaihtuvuutta saataisiin vähenemään, samoin kiireen tuntua, tavoitettavuutta ja työn hallinnan tuntua.  

Lisäksi lastensuojeluun tarvitaan Puustinen-Korhosen mukaan resurssisosiaalityöntekijätiimi, työntekijöitä joiden panos ei ole sidottu asiakasmitoituksen mukaiseen sosiaalityöhön. 

-Tämä resurssi tulisi tiimien avuksi työn ruuhkahuipuissa, vakanssien ollessa tyhjinä tai erityisen haastavissa asiakastilanteissa. 

Toissa vuonna julkaistussa raportissa Osaaminen lastensuojelun sosiaalityössä: Esitys asiantuntijuutta tukevasta urapolkumallista, jossa tarkasteltiin lastensuojelun sosiaalityön ammattilaisten urapolkua, nostettiin yhtenä tärkeimmistä havainnoista yhteisöllisen työssä ja työstä oppimisen merkitys lastensuojelun sosiaalityöntekijän ammatilliselle kehittymiselle.

Ongelmana on ollut, että tätä oppimisen polkua ei ole ”sanoitettu” tarpeeksi. Tähän ongelmaan raportti vastasi kuvaamalla viisitasoisen urapolun mallin.  

Malli mukaan urapolku alkaisi ”juniorivaiheesta” ja päättyisi ”strategisen sosiaalityöntekijän” vaiheeseen, jossa työntekijä toimii jo omaa työyhteisöä laajemmissa kehittämistehtävissä ja on tehnyt väitöskirjan. Urapolun ideana on kuljettaa työntekijän käytännössä oppimista ja akateemista etenemistä rinnakkain. 

Otetaanko rakenteissa koppi? 

Systeemisen toimintamallin jalkauttaminen alkoi viime vuosikymmenellä, ja mallin toimivuutta seurataan tarkasti.  

THL alkaa seurata myös lastensuojelun sosiaalityöntekijän asiakasmitoituksen toimivuutta ja vaikutuksia.  

Systeemisen toimintamallin omaksuminen merkitsee muutosta työkulttuurissa, mutta valtaosin kokemukset ovat positiivisia. 

Nähtäväksi jää, onnistuuko mallin jalkauttamisen ”loppurysäys” koko maahan, ja miten se tapahtuu. 

Laura Yliruka toivoo, että sosiaalihuoltoon luotaisiin rakenne, jossa näyttöön perustuvat käytännöt kytkeytyisivät valtionrahoitukseen. Terveydenhuollossa tällainen rakenne on jo, hän muistuttaa. 

-Olen toiveikas, että vaikka tämän systeemisen toimintamallin tueksi saataisiin kansallinen rakenne. THL on satsannut tähän asti, mutta ei tämäkään malli itsekseen elä. 

-Pitäisi nähdä, että jotain keskeisiä kriittisiä toimintamalleja pitäisi pystyä kansallisen ja alueellisen tason yhteistyössä ylläpitämään – ja myös tutkimaan vaikuttavuutta, mikä merkitys tällä lopulta on.  

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*