Kuntaliitossa arvioidaan, että kunnat voivat vaikuttaa sote- ja maakuntauudistukseen välittämällä samansuuntaista viestiä.

Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioiden johtaja Tarja Myllärinen on tyytyväinen siitä, että hyvin monet kunnat ovat käyttäneet hyväkseen Kuntaliiton pohjapaperia laatiessaan lausuntoa maakunta- ja sote-uudistuksesta.

Hän uskoo, että yhdessä kunnat voivat saada aikaa muutoksia lakiesityksiin.

– Todennäköisyys saada parannuksia kasvaa, kun monet tahot kiinnittävät huomiota ongelmiin.

Myllärinen uskoo, että Kuntaliiton luonnos on auttanut kuntia ja luottamushenkilöitä sekä viranhaltijoita hahmottamaan kokonaisuutta ja muodostamaan kantojaan.

– Työmäärä on valtava. Ei riitä, että kesällä luki silloin julki tulleet 800 sivua. Nyt on toinen mokoma lisää ja paperin määrä kasvaa koko ajan.

Lausuntoaika päättyy keskiviikkona 9.11. klo 16.15, ja lausuntojen määräksi on arvioitu jopa 800.

– Siinä on läpikäymistä niin päättäjillä kuin viranhaltijoillakin, Myllärinen sanoo.

STM:n ylitarkastaja Kati Hokkanen arvioi, että pelkästään lausuntojen kirjaaminen tietokantaan voi kestää pahimmillaan jopa kaksi viikkoa. Valtaosa lausunnoista on tullut tai tulee sähköisessä muodossa, mutta niiden kokoaminen on silti käsityötä.

Lausunnoista työstetään yhteenveto jatkokäsittelyä varten.

 

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä