Kun kunnilta viedään lähipalvelut, ajaudutaan osaoptimointiin ja demokratiavajeeseen, kirjoittaa Reijo Vuorento. (Kuva: Seppo Haavisto)

Hallituksen toteuttama sote-uudistus on itsehallinnon verhoon naamioitu valtion keskushallinnon pyrkimys ohjata hyvinkin yksityiskohtaisesti hyvinvointipalveluja, kirjoittaa Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento blogissaan.

Vuorennon mukaan uudistuksessa on kyse lähinnä vallasta ja siinä näyttävät unohtuvan itsehallinnon varsinainen idea sekä nykyisten sote-toimijoiden asiantuntemus.

Vuorento muistuttaa, että muissa Pohjoismaissa kuntien roolia esimerkiksi lähipalveluissa, mm. ennaltaehkäisevässä työssä, pyritään tukemaan.

– Kuntaperusteisen järjestelmän suuri etu on, että suuremmat voivat itse ja pienemmät yhteistyössä muiden kuntien kanssa järjestää tarvittavat palvelut. Kun myös lähipalvelut viedään kunnilta, niin osaoptimoinnin lisäksi ajaudutaan massiiviseen demokratiavajeeseen. Kenen puoleen alueensa lähipalveluista huolestunut kansalainen ja äänestäjä jatkossa kääntyy? Vuorento kirjoittaa.

– Väitetään, että edelliset sote-harjoitukset kariutuivat kuntien kapinaan. Pohjoismaisen kuntapohjaisen itsehallinnon puolustaminen tuskin on vain turhaa kapinaa. Olisiko jo aika ottaa kuntalaisten itsehallinto uudistuksen perustaksi?

Reijo Vuorennon blogikirjoitus: Eurooppalainen itsehallintomalli?

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kainuussa olisi mahdollista käynnistää asukkaitten itsehallainnon kokeilu ensin sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*