Kuntaliitto
on mm. omaishoidon tuen väliraportista antamassaan lausunnossa asettunut Kelan
järjestämis- ja rahoitusmallin kannalle, kertoo erityisasiantuntija Eevaliisa
Virnes, joka edustaa Kuntaliittoa omaishoidon kansallista ohjelmaa
valmistelevassa työryhmässä.

Työryhmä
jättää raporttinsa maaliskuun 19. päivä.


Kuntaliiton
kannattamassa mallissa Kela vastaisi sopimusomaishoidon hoitopalkkioista ja ne
rahoitettaisiin valtion varoista.



Malli parantaisi omaishoidon tuen järjestämismahdollisuuksia, ja
hoitopalkkioiden yhtenäiset myöntämisperusteet lisäisivät  omaishoitajien
ja hoidettavien yhdenvertaisuutta, Virnes sanoo



Omaishoitoa tukevien palvelujen järjestämistä hoidettaville ja hoitajille
kunnat vastaisivat edelleen mm. sosiaalihuoltolain nojalla, ja valtio
osallistuisi rahoitukseen valtionosuusjärjestelmän kautta.


Omaishoidon
tuen siirtäminen Kelan hoidettavaksi oli esillä mm. Sata-komiteassa. Edellisen
hallituksen ohjelmassa sanottiin, että omaishoidon tuen siirtoa Kelalle
selvitetään, mutta nämä eivät johtaneet mihinkään.


Omaishoidon
tukea maksetaan noin 40 000 hengelle.


THL:n selvityksen mukaan omaishoidon tuen hakemuksista hylättiin 22
prosenttia vuonna 2012. Hylkäyksistä 76 prosenttia johtui siitä, että hakemus
ei täyttänyt kunnan asettamia kriteerejä. 17 prosenttia hylättiin siksi, että kunnan
tarkoitukseen varaamat määrärahat eivät riittäneet


Omaishoidon
tuki on lakisääteinen tehtävä, mutta kunta voi itse määritellä kriteerit sen
myöntämiseksi.


Osa
kriteerit täyttävistä ei hae tukea. Osa heistä ei halua hakea, mutta syyksi
nähdään myös hakemisen monimutkaisuus.


Palkkion
vähimmäistaso määrätään laissa. 2013 minimi oli 374,51 euroa kuukaudessa ja
hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana vähintään 749,01 euroa
kuukaudessa. THL:n tietojen mukaan keskimääräinen palkkio 2012 oli 445 euroa.


Ratkaistavaksi
tulee vapaapäivien lisäksi muun muassa omaishoitajien terveystarkastukset sekä
vastuuhenkilöiden nimeäminen omaishoitajille. Kuntaliitto ei halua kunnille niistäkään
lisävelvotteita ilman täysimääräistä valtion rahoitusta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä