– Luontevinta on, että kunnat vastaavat tietyllä alueella palvelujen tuotannosta joko omalla toiminnalla, hankkimalla tarvittavat palvelut markkinoilta tai esimerkiksi järjestöyhteistyöllä. Näin otetaan huomioon myös paikallinen elinvoima, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.
 
– Palvelujen tarjonnan pitää rakentua läheisen paikallistuntemuksen ja paikallisdemokratian varaan, Mäki-Lohiluoma painottaa.
 
Eduskuntapuolueiden johtajien sopimassa mallissa maa jaettaisiin viiteen suureen sote-alueeseen, jotka olisivat kuntien muodostamia kuntayhtymiä. Alueet vastaisivat palvelujen järjestämisestä, ja palvelujen tuotannon on määrä tukeutua nykyisiin rakenteisiin.
 
– Alueelliset erityispiirteet on otettava huomioon palvelujen  tuotannossa. Esimerkiksi ruotsinkielistä palvelua on oltava tietyissä kunnissa. Sote-alueilla pitää olla mahdollisuus järjestää palvelut alueilla päätetyillä, niiden olosuhteisiin soveltuvilla malleilla, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen.
 
– Ainoa järkevä tapa erilaisten tarpeiden huomioon ottamiseksi on alueellinen, väestövastuulla toimiva julkinen organisaatio, jolla on asukkaiden vaaleilla valitsemat päättäjät. Vain kunta voi tarjota kaikkia asukkaiden tarvitsemia hyvinvointipalveluja, jotka tukevat toisiaan myös ongelmien ennalta ehkäisyä ajatellen, Haatainen muistuttaa.
 
Kuntaliitto muistuttaa, että sote-uudistuksen lähtökohtana on ollut kuntalaisten peruspalvelujen vahvistaminen. Kunta kantaa kokonaisvastuun asukkaiden perustarpeista. Vaativa erikoissairaanhoito on mielekästä tuottaa nykyiseen tapaan sairaanhoitopiirien tasolla.
 
Kuntaliitto odottaa, että sote-rakenteen valmistelussa kuullaan kuntakentän näkemyksiä kireästä valmisteluaikataulusta huolimatta. Kunnista löytyy maan vahvin käytännön kokemus sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä asukaslähtöisesti.
 
Parlamentaarinen valmisteluryhmä sekä asiantuntijaryhmä ovat vastikään aloittaneet työnsä puoluejohtajien linjausten konkretisoimiseksi. Lakiesityksen on tarkoitus olla valmis jo toukokuun aikana.
 
 
 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*