Kuntaliitto on tyytyväinen eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjaukseen, jonka mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislain valmistelua olisi jatkettava eduskuntavaalien jälkeen.

– Kuntien on hyvä jatkaa yhteistyön kehittämistä uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden suuntaan, liiton tiedotteessa sanotaan.

– Sote-lainsäädäntö tulee valmistella huolellisesti ja avoimesti. Lain pitää turvata samanaikaisesti kuntalaisten demokraattiset oikeudet sekä laadukkaat ja tehokkaasti järjestetyt palvelut.

– Kuntia on kuultava asianmukaisesti valmistelun eri vaiheissa. Valmistelussa tulee olla parlamentaarinen pohja ja laaja-alainen asiantuntijapanos.

Kuntaliitto pitää tärkeänä, että suurten kuntapalvelujen muutosten taloudelliset vaikutukset selvitetään etukäteen mahdollisimman perusteellisesti ja käsitellään jo valmisteluvaiheessa avoimesti, jotta päätökset perustuvat riittävään tietoon.

Kuntaliiton mukaan uudistus on valmisteltava niin, että se mahdollistaa toimintojen tehostamisen ja tuloksellisuuden kohentumisen.

– Uudistuksen yhteydessä on huolehdittava siitä, ettei kuntien vastuita lisätä eikä yksittäisen kunnan talousasema muutu kohtuuttomasti.

– Kustannusvaikutuksiin tulee laskea myös muun muassa palkkojen harmonisoinnin vaikutukset, kiinteistöjen omistusjärjestelyt, investoinnit ja yhteisesti hoidettavat tukipalvelut.

Kuntaliitto pitää sote-uudistusta välttämättömänä. Liitto on korostanut kuntalähtöistä uudistusta, jossa etsitään tehokkuutta parantavaa yhteistoimintaa ja vahvaa kuntapohjaa toteuttamaan vaativia palveluita. Yksittäisen kuntalaisen peruspalvelut pitää kuitenkin turvata lähellä ja kokonaisratkaisussa pitää kunnioittaa alueellisia eroja.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Rinnehän halusi puoluejohtajat pikaisesti koolle linjaamaan jatkoa, joten voitaneen unohtaa sekä huolellinen valmistelu että asiantuntijoiden hyödyntäminen. Mutta hyvä lausunto liitolta…

  2. Kuntaliitto ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote vuodesta 2010 sanoo:

    Google:

    Yle 5.3.2015 Maakunnat eivät jääneet odottamaan eduskuntaa – sote-kuntayhtymiä perustetaan jo täyttä häkää

  3. Kuntaliitto ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote vuodesta 2010 sanoo:

    Maakunnilla on soten rahoittaja-järjestäjä-status

    Suomen kunnat ja Suomen kuntatalous sekä Suomen julkinen talous hyötyy nopeasti, kun Suomen maakunnat perustavat rivakasti Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin – vapaaehtoisen kuntayhtymä-Eksoten – perustamistavalla oman sosiaali- ja terveyspiirin kuntayhtymän, jolla on 100-prosenttinen itsehallinto oman maakunnan sote-integraatiosta rahoittaja-järjestäjänä.

    Perussopimus

    Eksoten perussopimuksen voi lähettää maakuntien nykyisiin sairaanhoitopiireihin sähköpostilla valonnopeudella allekirjoitusta varten 6.3.2015.

    Tervetuloa Eksote-klubiin!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*