Sotessa ei saa edetä liialla kiireellä, Kuntaliitto muistuttaa. (Kuva: Ville Miettinen)

Kuntaliiton mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnon arvio sote-lain toteutuksen aikataulullisista edellytyksistä tulee ottaa huomioon uudistuksen seuraavissa vaiheissa.

Valiokunta arvioi esitetyn aikataulun muun muassa vaarantavan kansalaisten yhdenvertaisuuden

– Palaute aikatauluista on huomioitava. Lisäaika valmisteluun mahdollistaa paremman tuloksen ja varmistaa, että vältymme kaaokselta, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.

– Oleellista on, että muutokset valmistellaan huolellisesti ja kokonaisuuden laaja mittakaava huomioon ottaen. Jatkuva epäselvyys uudistuksen toimeenpanossa aiheuttaa ongelmia ja epävarmuutta maakuntien valmistelussa. Esimerkiksi ICT:n järjestelmät ja tiedonhallinnan työkalut puuttuvat, ja niitä on vaikea saada kuntoon tavoitellussa aikataulussa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tainion mukaan erityisesti linjaus, jonka mukaan maakuntien ei ole pakko yhtiöittää toimintaansa, tulee selkeyttämään maakuntien roolia sosiaali- ja terveydenhuollon yhdenvertaisten palvelujen turvaajana.

– Perustuslakivaliokunnan mukaan EU-lainsäädäntö ei vaadi yhtiöittämistä. Kuntaliitto pitää myönteisenä, että sote-valinnanvapautta koskeva laki valmistellaan uudelleen, valinnanvapauden tavoitteet kuitenkin turvaten, Tainio sanoo.

Kuntien omaisuusasiat odotetusti esillä

Kuntaliitto pitää erittäin merkittävänä kannanottona sitä, että kuntien omaisuuteen liittyviin omaisuusjärjestelyihin kytketään kuntien itsehallintoa turvaava kompensaatiosääntely ja että tämä on edellytys sille, että omaisuusjärjestelyt voidaan käsitellä tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä.

– Tällä pyritään estämään se, ettei kuntien taloudellinen itsehallinto heikkenisi niin, että kunnilta menisi itsehallinnon ytimeen kuuluva kyky päättää omasta taloudestaan. Kompensaatiosääntely on valmisteltava siten, että se aidosti turvaa tämän. Kuntien taloudellinen itsehallinto, rahoitusperiaate ja omaisuus nauttivat perustuslaillista suojaa, huomauttaa Timo Reina.

Tärkeitä linjauksia itsehallinnosta

Kuntaliitto pitää merkittävänä perustusvaliokunnan kantaa, jonka mukaan kunnille, kuntayhtymille ja niiden tytäryhtiöille kaavailtu kielto tuottaa sote-palveluita on kunnallista itsehallintoa rajoittava ja siksi arvioitava uudelleen.

Liitto muistuttaa, että kuntia ja maakuntia on tarkasteltava itsehallinnon kannalta kokonaisuutena ja että rahoitusperiaatteen mukaisesti lakisääteisten tehtävien aiheuttamat kustannukset on korvattava täysimääräisesti sekä kunnille että maakunnille.

Liitto on myös tyytyväinen siihen, että perustuslakivaliokunta nosti kuntien verotusoikeuden poikkeuksellisenkaan rajoittamisen kynnyksen erittäin korkeaksi.

– On tärkeää, että tämä vahvistettiin nyt yksiselitteisesti perustuslakivaliokunnan lausunnossa. Maakuntien itsehallintoa turvataan muun muassa siten, ettei valtio voi jatkossa ohjata maakuntia väljillä asetuksenantovaltuuksilla, korostaa johtava lakimies Kirsi Mononen.

Kuntaliiton tiedote

Aiheesta aiemmin:

Timo Reina: Perustuslakivaliokunnan lausunto ei ollut koko totuus muutostarpeesta

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*