Kuntouttava päivätoiminta on monelle iäkkäälle ainoa sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Kuva: Seppo Haavisto

Ikääntyneiden kuntouttavaa päivätoimintaa järjestettiin keväällä 2024 kaikilla hyvinvointialueilla yhtä lukuun ottamatta.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella ei ollut omaa palvelutuotantoa.

Palvelun järjestämisessä on merkittäviä eroja hyvinvointialueiden välillä muun muassa asiakkaiden määrässä, jonotusajoissa sekä palvelun saavutettavuudessa.

Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedottaa, että myös toimintaan pääsyn myöntöperusteissa on suurta vaihtelua yhtenäisen kansallisen kriteeristön puuttuessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Nykytilanne aiheuttaa eriarvoisuutta. Moni iäkäs hyötyisi toiminnasta, johon he eivät tällä hetkellä pääse. Selvityksen perusteella myös jonotusajoissa oli vaihtelua, ja jonot olivat joillakin hyvinvointialueilla pitkiä, THL:n kehittämispäällikkö Mari Luonsinen kertoo.

– Odotusaikana iäkkään asiakkaan toimintakyky ja palveluntarve voivat heiketä, jolloin menetetään palvelun toimintakykyä vahvistava vaikutus, Luonsinen jatkaa tiedotteen mukaan.

Palvelulle on kysyntää

Kuntouttava päivätoiminta vähentää yksinäisyyttä. Tiedotteessa kerrotaan myös, että ryhmään osallistuminen on monelle iäkkäälle ainoa sosiaalisen kanssakäymisen muoto.

Ulkoilu, ruokailu, monipuolinen liikunta ja ryhmässä toimiminen tukevat arjessa selviytymistä.

Suurin osa hyvinvointialueista järjestää kuntouttavaa päivätoimintaa, mutta osassa alueita palvelua on tarjolla vain vähän ja palvelua saavien asiakkaiden määrä on pieni.

Palvelulle on selvityksen mukaan kysyntää ja sen vaikuttavuudesta on aiempaa tutkimusnäyttöä, tiedotteessa kerrotaan.

Nykyisessä hallitusohjelmassa hyvinvointialueita kannustetaan lisäämään ja uudistamaan iäkkäiden ryhmämuotoista päivätoimintaa.

Tämän linkin kautta voit tutustua tarkemmin selvitystuloksiin: Ikääntyneiden kuntouttavan päivätoiminnan nykytila hyvinvointialueilla.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*