Kuva: Santeri Visti
Sote-uudistus toteutuu parhaiten kuntien pohjalta, suuret kaupungit sanovat.

Kuusi suurinta kaupunkia vaativat sote-uudistuksen toteuttamista kuntapohjaisesti.

– Palvelujen järjestäminen kuntapohjaisesti on uskottavin, nopein ja hallittavin tie palveluiden uudistamiseksi, kaupunkien johtajat sanovat perjantaina 17. toukokuuta julkaisemassaan kannanotossa.

Sote-palveluiden hallinnollisesta järjestämismallista päätetään parhaillaan hallitusneuvotteluissa. Keskustapuolue on tehnyt 18 maakunnasta kynnyskysymyksen ja Sdp puhuu itsehallinnollisista sote-kunnista, jotka sijoittuisivat jonnekin valtion ja kuntien väliin.

Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaa, Oulun ja Turun kaupunginjohtajat haluavat kuitenkin kunnille vallan päättää palveluiden järjestämisestä itse. He eivät usko, että itsehallintoalueisiin perustuvat mallit ratkoisivat lähivuosien ongelmia.

– On myös aito riski, että jättiuudistukset kaatuvat toinen toisensa jälkeen joko poliittisiin tai lainsäädännöllisiin haasteisiin, kaupunkien johtajat kirjoittavat.

Heidän mukaansa kuntapohjaisella mallilla tuloksia syntyy nopeasti, sillä palveluiden uudistaminen on mahdollista aloittaa heti.

Kaupunkien esittämässä mallissa kuntapohjainen malli voitaisiin toteuttaa vaiheittain. Se ei sulkisi pois muunlaisia malleja, vaan kunnat muodostaisivat vapaaehtoisesti yhteisiä kokonaisuuksia sote-palveluiden rakentamiseksi. Kuntapohjainen valmistelu mahdollistaa alueellisten erityispiirteiden huomioimisen ja järjestämis- ja tuotantorakenteiden uudistamisen jo tämän hallituskauden aikana.

Kaupunginjohtajien mukaan Suomi ei kykene ratkaisemaan ongelmiaan ilman kuntia.

– Segregaation torjunta tai toimiva maahanmuuttajien kotouttaminen eivät onnistu ilman sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan, elinkeinopolitiikan, kaavoituksen tai asumisen ratkaisujen saumatonta yhteistyötä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*