Hoitajat ovat yhä useammin huolissaan omasta turvallisuudestaan ja palvelutalojen asukkaiden turvallisuudesta. Kuva: Laura Oja

Vanhuspalveluissa on jo pitkään kärsitty hoitajapulasta. Hallitus pyrkii parantamaan hoivakotien palvelujen laatua ja potilasturvallisuutta uudella hoitajien henkilöstömitoituksella.
Lakimuutos tuli voimaan viime lokakuussa, mutta toistaiseksi hoitajamäärät eivät ole nouseet. Päinvastoin, palvelutaloissa on yhä vähemmän hoitajia asukkaita kohden.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa hoitajamitoituksen vaikutusta lähi- ja sairaanhoitajien määrään vanhuspalveluissa. Tuoreen selvityksen mukaan toukokuussa 2021 jopa kymmenesosa vanhusten ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköistä alitti lakisääteisen henkilöstömitoituksen.

Selvityksen perusteella hoitokodeissa oli toukokuussa asukasmääriin suhteutettuna vähemmän hoitajia kuin vertailuajankohtana viime vuoden marraskuussa.

Kokonaishenkilöstön määrä oli marraskuuhun verrattuna kasvanut 158 henkilöllä. Kasvu kohdentui kuitenkin pääosin hoitotyötä avustavaan henkilöstöön, kun taas lähi- ja sairaanhoitajien määrä oli laskenut 217 henkilöllä.

Mikäli hoitajia ei saada palkattua lisää, tulee yhä useampi toimintayksikkö alittamaan henilöstömitoituksen vaatimuksen. Vaikka hoitajien määrä ei ole noussut, mitoitus kiristyy.

Lain mukainen henkilöstömitoitus otettiin käyttöön siirtymäajalla, joten minimimitoitus kiristyy asteittain aina huhtikuuhun 2023 asti. Tämän vuoden alusta minimimitoitus on ollut 0,55 henkilö, ensi vuoden alussa se nousee 0,6 henkilöön ja lopulline mitoitus on 0,7 henkilöä.

Hoitajien työturvallisuus heikentynyt

Kun vanhustenhoidon henkilökunnalta on kysytty, millaisia muutoksia he toivoisivat alalle, ovat vastaukset hyvin arvattavia, kertoo yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger Jyväskylän yliopistosta.

– Keskeinen toive on saada paikalle lisää henkilökuntaa. Moni toivoo myös lisää arvostusta ja enemmän tukea esimieheltään.

Krögerin mukaan vanhustenhoidon henkilöstöpulaa on vaikea erottaa alan muista ongelmista, kuten matalasta palkasta, työn kuormittavuudesta ja johtamisen ongelmista. Yksi vähemmän puhuttu alan houkuttavuutta laskenut tekijä on todennäköisesti työturvallisuuden ja jaksamisen heikkeneminen, hän arvioi.

Vanhustenhoitajien työterveyttä on seurattu vuosien 2005 ja 2015 seurantatutkimuksissa. Kymmenessä vuodessa iäkkäiden kanssa työskentelevien hoitajien kokema väkivallan uhka oli kasvanut merkittävästi. Myös seksuaalinen häirintä oli lisääntynyt.

– Työntekijöiden huoli turvallisuudestaan on kasvanut selvästi. Tilanne on laajassa tiedossa ja sillä on todennäköisesti vaikutusta henkilökunnan pysyvyyteen ja rekrytointimahdollisuuksiin, Kröger sanoo.

Sitä miksi työturvallisuus on heikentynyt, ei ole tutkittu laajasti.

– On arvioitu, että tilanteeseen vaikuttaa muistisairaiden osuuden kasvu asiakaskunnassa ja paineen lisääntyminen.

Kun auttaminen ei onnistu, hoitajan motivaatio laskee

Hoitajat ovat yhä enemmän huolissaan paitsi omasta turvallisuudestaan, myös hoitamiensa vanhusten turvallisuudesta, Kröger kertoo. Hoitajat työskentelevät kovan kiireen ja paineen keskellä, eikä henkilöstöä ole tarpeeksi. Lopputuloksena yhä useampi kokee, ettei voi hoitaa työtään riittävän hyvin.

Kyse on hoitajapulan kannalta isosta asiasta.

Krögerin mukaan hoivarationaalisuus, eli halu auttaa hoidettavia, on tutkimusten perusteella ollut useille hoitajille keskeinen syy hakeutua vanhustenhoitoon. Monet tietävät jo alalle pyrkiessään, että työ on raskasta, muttei hyvin palkattua. Työ koetaan kuitenkin palkitsevaksi, koska siinä pääsee konkreettisesti auttamaan vanhuksia.

– Auttamisen halu on ollut keskeinen syy, jonka vuoksi ihmiset päätyvät alalle. Mutta entä jos työssä ei ole enää mahdollista auttaa tarpeeksi, työ jää kesken ja hoivan taso riittämättömäksi? Tällöin työltä katoaa monille suurin henkilökohtainen motivaatio olla alalla.

Hoivan rationaliteetti on ristiriidassa muun muassa tehokkuuden ja liiketalouden rationaliteettien kanssa. Kun vanhusten hoidossa tehdään entistä enemmän yhä pienemmällä henkilöstömäärällä, eivät hoitajat pysty tarjoamaan ammattietiikkansa mukaista hyvää hoitoa.

– Tehostamismalli on vallinnut kansainvälisesti jo parikymmentä vuotta. Vuonna 2015 jopa 36 prosenttia hoivakotien henkilökunnasta sanoi, että kokee itsensä useimmiten riittämättömäksi, koska ei voi täyttää hoidettavien tarpeita. Samalla reilu puolet koki itsensä riittämättömäksi melko usein, Kröger sanoo.

– Tämä on asia, joka saattaa murentaa motivaation varsinkin, kun ulkoiset asiat, kuten palkka, eivät kompensoi motivaation laskua.

Poliittinen tahto parantaa vanhuspalveluja puuttuu

Vanhusten hoidon henkilöstöpula ei yllätä tutkijoita. Nykytilanne on “hyvin looginen tulos” viimeisten kolmen vuosikymmenen kehityksestä, arvioi Tampereen yliopiston gerontologian professori Marja Jylhä.

– Koko sen ajan tutkijat ovat toistaneet taukoamatta, että iäkkäiden palvelut tulevat olemaan suurissa vaikeuksissa, koska iäkkäiden määrä kasvaa koko ajan. Päättäjät eivät kuitenkaan ole kiinnostuneet kuulemaan viestiä tai ainakaan tekemään mitään.

Jylhän mukaan Suomessa puuttuu poliittista tahtoa kohdata iäkkäiden hoitoon liittyvät ongelma. Valtio yrittää sysätä vastuun iäkkäiden hoidosta kunnille, kunnat puolestaan valtiolle.

Kunnat sanovat, ettei niillä ole varaa uusiin velvoitteisiin, kuten hoitajamitoituksen täyttämiseen. Valtio taas katsoo, että kunnilla olisi rahaa parantaa hoitoa, jos ne vain haluaisivat.

– Sivusta tätä keskustelua on kurja seurata. Käytännössä kyse on samoista rahoista ja iäkkäiden hoidon ongelmat voitaisiin ratkaista poliittisin päätöksin.

“Kestävyysvajeesta” puhutaan herkemmin, kun kyse on iäkkäiden palveluista, Jylhä huomauttaa. Muiden väestöryhmien kohdalla ei yleensä todeta suoraan, ettei rahaa tarvittaviin palveluihin ole.

– Jossain määrin on vakiintunut ajatus, että vanhojen ihmisten palvelujen saaminen ei ole yhtä tärkeää kuin muiden. On päätetty, että on sopivaa laittaa palveluihin vähemmän rahaa kuin muissa Pohjoismaissa.

Käytännössä iäkkäiden hoito on kiinni tahdosta, ei rahasta, Jylhä toteaa. Tälläkin hetkellä selvästi suurin ikääntymisen kustannus ovat eläkkeet, ei palvelut.

Keskityttävä kokonaiskuvaan, ei yksityiskohtiin

Nykyinen hallitus on pitkästä aikaa ensimmäinen, joka käsittelee vanhusten hoitoa hallitusohjelmassa muuten kuin ainoastaan säästökohteena. Jylhä näkee tämän myönteisenä kehityksenä.

Silti nykyinenkin hallitusohjelma on riittämätön.

– Kokonaiskuvaa ei haluta vieläkään nähdä. Ympärivuorokautisen hoidon hoitajamitoituksen nostaminen on kokonaisuuden kannalta kuin hölmöläisen peiton paikkausta. Kun paikataan yhtä reikää, peitto lyhenee toisesta päästä.

Jylhän mukaan ympärivuorokautiseen hoitoon tarvitaan lisää hoitajia. Sama tilanne on kuitenkin myös kotihoidossa, omaishoidossa ja muissa iäkkäiden palveluissa.

– Vanhusten hoito on rankasti aliresurssoitua. Sitän tulisi tarkastella kokonaisuutena: On suostuttava realistisesti katsomaan, mikä on ikääntyneiden määrän kehitys, sairastavuus ja hoidon tarve.

Iäkkäiden palvelujen ongelmat ovat siinä mielessä uusia, että koskaan aiemmin yhtä suuri joukko ihmisistä ei ole saavuttanut yhtä korkeaa ikää. Jylhä puhuu “pitkäikäisyyden vallankumouksesta”.

Elämien pidentyessä hoidon tarve vääjäämättä kasvaa. Tutkimusten perusteella ihminen tarvitsee viimeisinä vuosinaan sitä enemmän hoivaa, mitä korkeampaan ikään viimeiset vuodet osuvat, Jylhä muistuttaa. Siksi pidentyvät elinkaaret nostavat selvästi hoivan tarvetta, vaikka samalla 60–70-vuotiaiden yleiskunto olisi entistä parempi.

Jylhä toivoo, että tosiasiat tunnustettaisiin ääneen.

– Ainakin puolet vanhoiksi elävistä ihmisistä tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa elämänsä lopussa. Sitä ei mikään puhe kuntoutuksesta ja terveestä elämästä poista. Aika harva lähtee tästä elämästä reippaana maratonin juostuaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*