Kuntaliiton erityisasiantuntija ihmettelee, miksi lastensuojelulaki tehtiin pelkästään virkamiestyönä ministeriössä, ilman keskustelevia työryhmiä. (Kuva: Ville Miettinen)

Erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen Kuntaliiton sosiaali ja terveys -yksiköstä kritisoi kiirettä, jolla lastensuojelulain muutoksia on viety eteenpäin lakiuudistuksissa.

– En itse kannata tuontyyppisiä ratkaisuja, joissa hyvin radikaaleja muutoksia tehdään ilman perusteellisia valmisteluja ja laajaa yhteiskunnallista keskustelua, Puustinen-Korhonen sanoi Kuntalehdessä 12/2014.

– Olisi ollut syytä käydä perusteelliset, moninäkökulmaiset keskustelut siitä, mihin suuntaan lastensuojelulain uudistaminen tehdään.

– Uudistusta varten olisi ollut tarpeen nimetä työryhmä, jossa olisi ollut myös kuntien ja Kuntaliiton edustus mukana. Valmistelu tehtiin pelkästään virkamiestyönä sosiaali- ja terveysministeriössä.

Puustinen-Korhonen ei pidä pelkästään hyvänä sitä, että lasten ja perheiden palvelut on jaettu kahden eri lainsäädännön ja eri palvelujärjestelmän alle uudessa sosiaalihuoltolakiesityksessä, jota parhaillaan käsitellään eduskunnassa.

– Voi tulla paljon tulkinnanvaraisuutta ja voi perustua sattumaankin, mihin asiakas lopulta ohjautuu. Kahdessa palvelujärjestelmässä ja kahdessa lainsäädännössä lapsiperheille on omat riskinsä.

– Toinen vaihtoehto olisi ollut yksi laki lapsiperheiden palveluista, jossa on matalan kynnyksen palvelut eli niin sanotut ehkäisevät palvelut mutta myös lastensuojelun palvelut. Semmoista ei näköjään katsottu tarpeelliseksi tehdä.

Puustinen-Korhonen muistuttaa, että lastensuojelulain suunnitellut muutokset saattavat osoittautua joiltain osin heikennyksiksi nykytilanteeseen nähden.

Lisää aiheesta:

Kuopion lastensuojelupäällikön mukaan työtaakka on kohtuuton

Vantaa nopeuttaa lastensuojelun apua Iceheartsin kanssa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä