Havainnekuva: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Oulun yliopistollisen sairaalan ympärille suunnitellaan viiden sairaanhoitopiirin osuuskuntaa.

Pohjois-Suomen sairaanhoitopiirit suunnittelevat osuuskuntaa Oulun yliopistollisen sairaalan ympärille. Osuuskunnalla sairaalat haluavat varmistaa erikoislääkärien ja hoitohenkilökunnan palvelut alueen keskussairaaloille. Asiasta kertoo Lapin Kansa.

Oulun yliopistollisen sairaalan ympärille perustettavan osuuskunnan lääkärit olisivat alueen yhteinen osaajapankki, työskentelisivät oman sairaalan lisäksi muissa osuuskunnan alaisissa yhtiöissä.

Osuuskunta on tarkoitus perustaa jo tänä vuonna. Toiminta alkaisi ensi vuonna.

Asialla on kiire, sillä osalle erikoissairaanhoidon leikkauksista on annettu vuosittaiset vähimmäismäärät erikoissairaanhoidon työnjakoa ja tehtävien keskittämistä koskevassa asetuksessa.

Kaikissa pohjoisen sairaanhoitopiireissä vähimmäismäärät eivät täyty. Silloin niissä ei saisi lain mukaan tehdä tiettyjä leikkauksia.

Yhteistyöllä halutaan varmistaa, että kaikissa sairaanhoitopiireissä säilyy päivystys ja erikoissairaanhoidon ammattilaisia.

Osuuskunnan alle tulisi osaamiskeskuspohjaisia yhtiöitä, joissa työskentelisi sivutoimisesti sairaaloiden henkilökuntaa.

Aluksi yhtiöissä työskentelisi lähinnä lääkäreitä, myöhemmin myös kokonaisia tiimejä, kuten vaikka tekoniveltiimi. Osuuskunta toimisi poliittisessa ohjauksessa eikä se tavoittelisi voittoa.

Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueeseen kuuluvat Lapin, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun keskussairaalat, Oulun yliopistollinen sairaala ja Länsi-Pohjan keskussairaala, jota pyörittää Mehiläinen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä