Lapsiasiavaltuutettu arvostelee poliittisten puheiden ja tekojen ristiriitaa ongelmiin puuttumisessa – ”Hyvinvointiyhteiskunta alisuoriutuu”
Kuva: Ville Miettinen
Tämän päivän julkisen lapsipolitiikan vaikutukset näkyvät väestön hyvinvoinnin ja kansantalouden kehityksessä 2050-luvun jälkeenkin, eduskunnalle luovutetussa lasten asemaa kartoittavassa kertomuksessa muistutetaan.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan Suomi elää hyvinvointiyhteiskunnan alisuoriutumisen aikaa.
”Emme riittävästi onnistu nostamaan heikossa asemassa olevia lapsia hyvinvoinnin, lahjakkuuden ja sosiaalisen nousun kärryille. Tästä kärsivät kaikki”, Kurttila kirjoittaa tänään eduskunnalle luovutetun lasten hyvinvoinnin tilaa käsittelevän raportin esipuheessa.
Kurttilan mukaan alisuoriutuminen näkyy esimerkiksi siinä, että vaikka syrjäytymisen ehkäisy on vuosikausia ollut mukana poliittisessa puheessa, poliittiset teot, joista puuttuu pitkäjänteinen suunnitelmallisuus, eivät tue tilanteen korjaamista.
Kurttilan mielestä meneillään on sekavuuden tila, jossa kehittämispuhe on ylimitoitettua ja vailla todellista säädös- ja resurssiohjausta. Toisaalta kansalliset, paikallsella tasolla toimeenpantavissa oleva, päätökset alimitoitetaan.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
”Ongelmat nähdään, niitä hankkeistetaan sirpaleisiksi ja lyhytjänteisiksi kehittämistoimiksi, mutta syvälliset yhteiskuntapolitiikan johtopäätökset jäävät kellumaan. Kunnat ovat vuosia olleet hämmennyksessä, mitä valtio tekee ja mihin se ”ketterästi” taas kehittyy seuraavan hankkeen myötä”, Kurttila kirjoittaa.
Kyseessä on ensimmäinen eduskunnalle luovutettava lapsiasiavaltuutetun kertomus Suomen lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin tilasta
Kertomuksessa käsitellään lasten hyvinvoinnin kehittymistä erityisesti Suomen itsenäisyyden aikana, lapsipolitiikan rakentumista 1500-luvulta ja tarkemmin vuoden 1945 hallitusohjelmista alkaen sekä arvioidaan YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen velvoitteiden toteutumista Suomen kansallisessa lainsäädännössä.
Kertomukseen tehty analyysi hallitusohjelmista osoittaa, että hallitusohjelmien laajentuessa lapsipolitiikan strategiset valinnat kätkeytyvät yksityiskohtien taakse. Samalla yhteiskunnan päätösten vaikutuksia lapsiin arvioidaan heikosti.
”Lapsivaikutusten arviointia ei Suomessa ole keskeisissäkään hallituksen lakiesityksissä, eikä valtion vuosittaisessa talousarviossa”, Kurttila muistuttaa kertomuksen esipuheessa.
Hän esittää eduskunnalle, että eduskunta tekisi linjauksen kansallisen lapsipolitiikan strategian valmistelusta, jonka perustana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus. YK:n lapsen oikeuksien komitea on vaatinut Suomelta kansallista lapsipolitiikka linjaavaa strategiaa vuonna 2011. Lapsiasiavaltuutettu esittää lisäksi, että eduskunta määrittäisi keskeiset Suomen lapsipolitiikan tavoitteet ja konkreettiset mittarit näiden tavoitteiden seurannalle.
Tämä on niin totta: ””Ongelmat nähdään, niitä hankkeistetaan sirpaleisiksi ja lyhytjänteisiksi kehittämistoimiksi, mutta syvälliset yhteiskuntapolitiikan johtopäätökset jäävät kellumaan. Kunnat ovat vuosia olleet hämmennyksessä, mitä valtio tekee ja mihin se ”ketterästi” taas kehittyy seuraavan hankkeen myötä”. – Monta kertaa olen ääneenkin sanonut, että kaikenmaailman projektit voisi heittää pois tai ainakin hurjasti karsia – JOS PERUSPALVELUT PIDETTÄISIIN KUNNOSSA. Se vaatii toisenlaista budjetti- ja arvopolitiikkaa koko maahan. Kurttilalle lämpimät kiitokset kissan nostamisesta pöydälle.