kuva: Ville Miettinen

Harry Harkimon luotsaaman kansalaisliikkeen Liike Nytin sote-mallissa terveyskeskukset liitetään sairaanhoitopiireihin ja sosiaalitoimi jää kuntien vastuulle. Sairaanhoitopiireihin tulee vaalit, ja myöhemmin ne saavat verotusoikeuden. Tehtäviltään laajentuneita sairaanhoitopiirejä kutsutaan piirikunniksi. Hallituksen kaavailemia tehtäviltään laajoja maakuntia ei Liike Nytin mallissa tavoitella.

Liike Nyt toteuttaisi uudistuksen kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa 2019–2021 terveyskeskukset liitettäisiin nykyisiin sairaanhoitopiireihin.

Liike Nyt julkisti sote-mallinsa marraskuussa, mutta mallia kokoamassa ollut liikkeen perustajajäsen Karoliina Kähönen sanoo mallin elävän ja kehittyvän yhä asiantuntijoilta ja kansalaisilta tulevan palautteen perusteella.

– Ennen kaikkea mallimme on vaiheittainen ja joustava – ehdotuksen koko tausta-ajatus on, että se ei vaadi suuria tai nopeita mullistuksia, mutta samalla siinä on olemassa selkeä ja hallittavissa oleva kehityssuunta. Sote-uudistusta pitää alusta saakka kehittää niin, että siinä on löydettävissä vastauksia esimerkiksi EU-notifikaatioon tai ja perustuslakiin liittyviin ongelmakohtiin, Kähönen kertoo.

Uudistuksen toisessa vaiheessa 2021–2023 luotaisiin piirikuntamalli. Muutos tapahtuisi 2021 kuntavaalien yhteydessä. Piirikunnat saisivat verotusoikeuden ja muut keskeiset itsehallintoperiaatteet.

Vuoden 2023 eduskuntavaalit, kuntavaalit ja itsenäiset piirikuntavaalit ajoitettaisiin samalle päivälle. Siksi seuraava kuntavaalijakso jäisi ainoastaan kahden vuoden mittaiseksi. Sama päättäjä ei voisi olla eduskunnan, kunnan ja piirikunnan valtuustossa.

– Jo tulevan kevään vaalien ehdokassopimuksissamme on ehto, että jos ehdokas valitaan kansanedustajaksi, hän sitoutuu luopumaan muista vaaleilla valituista paikoistaan, Kähönen kertoo.

Myös valinnanvapauden Liike Nyt toteuttaisi vaiheittain. Kokeilu tapahtuisi ensin koko maan laajuisesti sosiaalipalveluissa. Tämän jälkeen terveyskeskukset liitetään valinnanvapauden piiriin.

– Ehdottamamme sote on huomattavasti markkinalähtöisempi kuin hallituksen esittämä, koska etenkin sosiaalipalveluissa palvelun tuotantoon voivat osallistua myös pienemmät toimijat. Mallissa integraatio tapahtuu terveyskeskusten ja sairaaloiden toiminnoissa jossa laajasti ja pitkään todettu olevan suurimmat tehostamispotentiaalit, Karoliina Kähönen sanoo.

Kansalaispalautetta ja verkkoäänestyksiä

Liike Nyt on hionut malliaan viime kesästä lähtien kansalaispalautteen ja verkkoäänestysten avulla. Ensin äänestettiin siitä, tukeeko liike hallituksen ajamaa uudistusta vai rakentaako se oman mallinsa.

– Omaa malliamme olemme rakentaneet paitsi kansalaispalautteen avulla myös yhteistyössä keskussairaaloissa työskentelevien alan ammattilaisten kanssa. Olemme kuulleet myös perustuslakiasiantuntijoita sekä julkisen ja yksityisen puolen lääkäreitä, Kähönen kertoo.

Kansalaiskommentteja sote-malliin on tullut Kähösen mukaan tullut sadoittain. Verkkoäänestyksessä yli 90 prosenttia vastaajista on ilmoittanut kannattavansa marraskuussa julkistetun mallin peruslinjauksia.

– Mallimme jalostuu koko ajan, ja saamme päivittäin ammattimaisia kommentteja. Lähdemme tarkentamaan malliamme kun tiedämme, miten nykyisen soten eduskunnassa käy, Kähönen sanoo.

Liike Nytin sote-malli

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Miten nyt onnistuu kun esim. Täällä Kotkassa on jo siirrytty maakunnalliseen terveyshuoltoon vuoden alussa. Terveyskeskuksesta käveli jo 3 nuorempaa lääkäriä ulos ja itse pääsin lääkärille 8vk kestäneen yskän takia 4;n hoitajakäynnin jälkeen. Kysyin maksuista ja hoitaja ei tiennyt mitään muutoksesta, heitä ei ollut informoitu millään tavalla. Kysyisinkin et oletteko sit myöhässä asian kanssa kun ovat jo näin pitkälle edenneet. T. Virve Hollo Kotkasta.

  2. Terveyskeskuksen henkilökunta ei uusia päätöksiä tietoonsa saa.
    Usein tiedot kulkevat potilaan kertomusten perustuen henkilökunnalle. Valtuuston päätöksiä saavat kyllä odottaa. Hintatietoja kysellessä ?
    Viimeisten vuosien ajan olen itse joutunut kokemaan varsinaista epäilevää kommenttia tai emme tiedä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä