Kuva: Seppo Haavisto

Loviisa ulkoisti yksityisten hoitokotien tehostetun hoidon vastuulääkärinpalvelut Attendolle vuonna 2018. Ulkoistukseen päädyttiin, kun lääkärit loppuivat kesken. Nyt Loviisan ulkoistetun palvelun hoitaa Terveystalo, joka on ostanut Attendon Suomen palvelut.

Lokakuussa 2019 julkaistussa Kuntalehdessä Loviisan perusturvakeskuksen ylilääkäri Katariina Borup kertoi, kunnan kokemuksista ulkoistuksesta. Jutussa Loviisassa pohditaan ulkoistuksesta luopumisesta Borup sanoi, että kunnan pyrkimys on ottaa työ takaisin itselleen, kunhan resurssit saadaan kuntoon.

Käytännössä Loviisa ei kuitenkaan ole suunnittelemassa ulkoistuksesta luopumista – päinvastoin. Kunta on päättänyt laajentaa ulkoistuksia ja sillä on käynnissä uusi kilpailutus.

– Toki ideaalimaailmassa julkinen terveydenhuolto haluaa hoitaa ja pystyy hoitamaan kaikki sektorit itse. Käytännössä tämä ei kuitenkaan nykyisillä resursseilla ole realistista.

Borup pitää omituisena julkisen ja yksityisen sektorin välille luotavaa vastakkainasettelua. Koko uransa julkisella puolella tehneenä lääkärinä hän kuuluu vahvoihin julkisen terveydenhuollon kannattajiin. On kuitenkin tilanteita, joissa ulkoistaminen on järkevää, Borup sanoo.

– Toivon, että julkinen toimii jatkossakin. En kuitenkaan näe, että kyse olisi joko-tai-tilanteesta.

Borupin mukaan olisi järkevä harkita, mitkä kokonaisuudet olisi helposti muusta hoidosta irrotettavia ja sopivia ulkoistettaviksi. Esimerkiksi silmälääkärien arviointikäynnit voisivat hoitua nopeammin ja kevyemmin ostopalveluina.

Tällä hetkellä Loviisa ostaa esimerkiksi päihdehuollon päihdelääkärin palvelut yksityiseltä. Päihdelääkärillä on erityisosaamista, ja samalla hoitokokonaisuus on monesti irrallinen muusta perus- ja erikoisterveydenhuollosta.

Yksityisten hoitokotien tehostetun hoidon vastuulääkäripalvelujen ulkoistaminen on turvannut sen, että vastuussa on sama tuttu lääkäri.

Avatar
Matilda Jokinen
matilda.jokinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*