Vaativiin sääolosuhteisiin on Kainuussa totuttu, mutta tykkylumen aiheuttamat lukuisat sähkökatkot tekevät tilanteesta poikkeuksellisen, Heimo Keränen sanoo. (Kuvituskuva: Ville Miettinen)

Runsas tykkylumi ja vaihtelevat sääolosuhteet ovat merkinneet uuden vuoden käynnistymistä poikkeusoloissa Kainuun kunnissa, kun sähköt ovat olleet poikki jopa päiväkausia.

– Kriisiajan johtokeskus pistettiin pystyyn uudenvuodenaaton aamuna ja siitä lähtien olen päivystänyt yötä päivää, kertoo Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keränen.

Kainuun lumitilanne on Keräsen mukaan kriittisin juuri Hyrynsalmella. Joissain talouksissa on oltu ilman sähköjä neljä vuorokautta. Kun puhelimetkaan eivät meinanneet toimia, kunnan partiot ovat kiertäneet syrjäseutujen kotitalouksissa seuraamassa tilannetta ja ohjeistamassa ihmisiä varastoimaan vettä ja lataamaan puhelimia, mikäli sähköt palautuvat päälle.

Hyrynsalmen terveyskeskus on ollut ympäri vuorokauden valmiudessa tarjoamaan suojaa, lämpöä ja vettä tarvitseville.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Koko Kainuun sote on poikkeustilannevalmiudessa, mutta kuitenkin normaalissa sellaisessa, kertoo hallintoylilääkäri Esa Ahonen.

– Emme ole vielä pitäneet tätä hätätilanteena, vaikka toki tämä voi käänytä sellaiseksi, Ahonen kertoo.

Ahosen mukaan Kainuun soten alueella sähköttömien talouksien määrä on vaihdellut koko ajan. Korkeimmillaan se oli ennen viikonloppua, 6 800 taloutta.

– Vähimmillään ilman sähköä on ollut 40 taloutta ja tänään [keskiviikkona] aamulla määrä oli 700 taloutta.

Ahosen mukaan tykkylumen kaatamien puiden aiheuttamia vaurioita korjaa 80 sähköasentajaa, lisäksi töissä on metsätyökoneita, kaivinkoneita ja helikoptereita. Sähkökatkoalueet vaihtelevat; sitä mukaa kun puita raivataan linjoilta ja sähköt palaavat yhdelle alueelle, lisää puita kaatuu toisella alueella.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa kohotettu valmiustaso näkyy jatkuvana tilanteen seuraamisena ja tiedottamisen lisäämisenä.

– Olemme myös lisänneet huomattavasi virainomaisyhteistyötä. Lisäresurssia on hankittu ja lisätyötä on tehty, ja ylimääräistä päivystystä on järjestetty. Poikkeustilanteessa lähdetään nopeasti liikkelle, olemme lisäneet kotihoidon ja ensihoidon ja alueilla olevien toimintapisteiden toimintavalmiutta.

– Kotihoito pystyy tarkaselemaan asiakkaiden ja muidenkin kansalaisten tilannetta helposti.

Terveysasemilla ympäri maakuntaa saa vettä, ravintoa ja lämpöä ja tarpeen vaatiessa myös majoittumispalvelua.

– Yksittäisiä kansalaisia on tullut harvakseltaan hakemaan puhdasta vettä ja peseytymään.

Viranomaisyhteistyö on toiminut Ahosen mukaan hyvin.

– On pidetty palavereja kunnan johtajien, viranhaltijoiden, pelastustlaitoksen, soten, sähköyhtiöiden ja puhelinyhtiöiden kanssa, pari kertaa vuorokaudessa todetaan miten tilannekuva on kehittynyt.

Naapuriapu voimissaan

Kainuun kaikki kunnanjohtajat ovat tänään koolla tarkastelemassa poikkeustilan vaikutuksia.

Poikkeustila on osoittanut myös yhteisöllisyyden ja naapuriavun tarpeen ja toimivuuden, Heimo Keränen arvioi.

Hyrynsalmen kunnanjohtajalle kyseessä on ensimmäinen käytännössä toteutunut valmiustila. Harjoituksissa tilannetta on käyty läpi useita kertoja.

– On harjoiteltu nimenomaan tämäntyyppistä tilannetta, jossa on pitkiä sähkökatkoksia ja jossa tulee huolehtia vanhusvaltaisesta väestöstä ja maatilojen pärjäämisestä ja miten naapuriapua saadaan paikalle.

– Naapuriapuun on kannustettu ja siihen on havahduttu. Ja kuntakin on saanut positiivista palautetta, Hemmo Keränen kertoo.

Eräänlainen onni onnettomuudessa on se, että koululaiset ovat vielä joululomalla.

– Koulut alkavat ensi viikolla, ja meillä on syrjäkylällä yksi koulu, jossa pitää huolehtia, että on vettä ja valoa ja voi suurin piirtein normaalioloissa toimia, jos tilanne jatkuu tällaisena.

Poikkeustila on merkinnyt myös viestinnän lisäämistä kuntalaisten pitämiseksi ajan tasalla.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*