Lapsi- ja perhepalvelut kuuluvat hallituksen kärkihankkeisiin. (Kuva: Ville Miettinen)

Hallituksen kärkihanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) rahoittaa maakuntien alueilla toimivien muutosagenttien toimintaa syksystä 2016 vuoden 2018 loppuun.

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman tavoitteeksi on määritelty nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut. Näin halutaan edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta.

Rahoitusta myönnetään 18 maakunnan alueelle sekä pääkaupunkiseudulle. Ehtona on, että alueelle muodostetaan muutostyötä ohjaavat LAPE-ryhmät.

Maakunnan kunnat päättävät, mikä kunta, kuntayhtymä tai vastaava organisaatio toimii muutosagentin työnantajana sekä vastaavat yhdessä muutosagentin valinnasta.

Palkkaamiselle kärkihanke myöntää sataprosenttisen rahoituksen. Lisäksi ministeriö myöntää rahaa muutosagentin toimintakuluihin.

Kaksikielisissä maakunnissa muutosagentin on pystyttävä toimimaan myös ruotsiksi.

Tavoitteena on, että ensimmäiset muutosagentit voisivat aloittaa työssään lokakuussa 2016. Sosiaali- ja terveysministeriö valmentaa muutosagentit tehtäväänsä syksyn 2016 aikana.

Myös Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa ‑kärkihanke rahoittaa muutosagentteja maakuntiin. Hankkeen haku on auki elokuun loppuun asti.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä