Vamos Turku on yksi ME-säätiön tukemista toiminnoista.

Vuoden 2015 hyvinvointitalouden edistämispalkinto, SOSTE-palkinto, on jaettu ME-säätiölle. ME-säätiö on joulukuusta 2013 alkaen tukenut erilaisia hankkeita, kuten Helsinkiin rakennettavaa uutta lastensairaalaa ja Vamos Turku – hyvinvointipalvelua, jolla pyritään ehkäisemään kestävästi lasten ja nuorten syrjäytymistä.

Säätiön ajattelussa ei aseteta vastakkain hyvinvoinnin eri tuottajia, vaan itseisarvona nähdään hyvinvointiyhteiskunnan ja hyvinvointitalouden vahvistaminen.

Keväällä 2015 rekisteröidyn säätiön ovat perustaneet Mikko Kodisoja ja Ilkka Paananen, jotka ovat olleet mukana perustamassa mm. Supercell- ja Sumea-peliyrityksiä. Säätiön toiminta keskittyy pääosin Suomeen.

Palkintoraati katsoo, että ME-säätiö ja sen perustajat antavat suomalaiselle yritysjohdolle hyvän esimerkin siitä, miten tärkeää hyvinvointi, hyvinvoinnin edistäminen ja sosiaalisen luottamuksen rakentaminen on.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Raati katsoo, että ME-säätiön esimerkki kannustaa myös järjestöjä yritysyhteistyön vahvistamiseen ja uusien rahoituskanavien etsimiseen.

– Suomalaisen hyvinvointitalouden rakentuminen edellyttää yritysten ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen nykyistä tiiviimpää yhteistyötä.

– ME-säätiön tausta ja toimintaperiaatteet käyvät erinomaisesti yksiin hyvinvointitalouden perusajatusten kanssa – taloudellinen toiminta tukee hyvinvointia ja toisaalta hyvinvointi luo edellytykset taloudelliselle toiminnalle. ME-säätiön perusajatuksessa välittyvät ideat, jotka ovat keskeisiä hyvinvointivaltion ja -yhteiskunnan toiminnassa: Heikommista pidetään huolta ja kaikki pyritään pitämään mukana aktiivisina yhteiskunnan jäseninä, raadin perusteluissa todetaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*