THL tuo esille aktivoimiseen ja osallistamiseen liittyviä vapaan kansalaistoiminnan hankkeita. Kylien elävöittäminen ryhmätyöllistämisen avulla sekä naapuriäitien aktivointi menestyivät Vuoden 2018 TERVE-SOS ‑kilpailussa.

Vuosittain järjestettävän kilpailun voitti Pudasjärven Laavu-hankkeessa kehitetty Ryhmätyöllistämisen avulla elinvoimaa kyliin ‑toimintamalli. Yleisöäänestyksen voitti ylivoimaisesti Nicehearts ry:n  Naapuriäidit – kohderyhmästä toimijaksi ­‑hanke.

Pudasjärven toimintamallissa kyläyhdistykset työllistävät alueen pitkäaikaistyöttömiä ryhmänä. Ryhmä tarjoaa erilaisia palveluja kuntalaisille tai kyläläisille sekä kunnostaa kylätaloja ja ympäristöä.

Palkintoperusteiden mukaan malli on onnistunut lisäämään vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevien ihmisten osallisuutta. Heille on luotu mahdollisuus liittyä ryhmään ja osallistua paikallisyhteisön toimintaan omien vahvuuksiensa mukaan.

Mallin katsotaan parantaneen osallistujien hyvinvointia. Toiminta on myös tuonut taloudellisia säästöjä. Toimintamalli on myös vahvistanut kylien elinvoimaa luomalla uutta yhdessä tekemisen kulttuuria, perusteluissa todetaan.

TERVE-SOS-palkintoa haki yhteensä 36 toimintamallia. THL:n arviointiraati valitsi viisi finalistia. Palkinnon valitsi THL:n ylijohtaja Marina Erhola.

Palkinto on tunnustus vuoden teemaan liittyvälle innovatiiviselle tai poikkeuksellisen onnistuneelle ratkaisulle. Vuoden 2018 TERVE-SOS-tapahtuman teema on Tekojen aika. Palkitsemiskriteereissä painotettiin tällä kertaa erityisesti osallisuutta.

Naapuriäidit ylivoimainen yleisöäänestyksessä

Yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan finalisteista Innokylän verkkopalvelussa. Äänestyksessä annettiin yhteensä 1 026 ääntä, joista Nicehearts ja naapuriäidit sai 430.

Naapuriäidit-toimintamallissa eri etnistä taustaa olevat naiset kehittävät lähiötoimintaa naisten ja heidän yhteisöjensä tarpeisiin sekä toimivat vapaaehtoisina tukihenkilöinä arjen apua tarvitseville.

Arvioiden mukaan malli rakentaa hienolla tavalla avointa, paikallista yhteisöllisyyttä. Se luo mainiot edellytykset integroitumiseen ja erilaisten ihmisryhmien kohtaamiseen, mikä lisää toimintaan osallistuvien ja paikallisten asukkaiden osallisuutta omassa elämässään.

Kilpailun voittaja saa 3 000 euroa ja yleisöäänestyksen voittaja 1 000 euroa.

Tämänvuotisiin finalisteihin voi tutustua tarkemmin täällä.

 

Eero Karisto
Eero Karisto
eero.karisto@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*