Lasten oikeuksia tukevaa työtä halutaan kehittää niin, että myös pienempien kulkijoiden askeleita osattaisiin turvata ja ohjata mahdollisimman hyvin yhteiskunnassa. Kuva: Pixabay

Nelivuotiaan pojan väkivaltainen kuolema omissa kodissaan on nostattanut esiin vaatimuksen sosiaalityöntekijöiden lisäämisestä lastensuojelutyöhön. Tänään ammattijärjestä Talentia lähetti tiedotteen otsikolla: ”Varoitimme uusista kuolemista, mutta lastensuojelun kriisiä ei ole korjattu.”

Talentia on vaatinut lisää työntekijöitä ja siirtymistä pienempään asiakasmitoitukseen per työntekijä.

Vilja Eerikan kuoleman jälkeen varoitimme, että sama voi toistua ja vaadimme lastensuojelun kriisin ratkaisemista riittävillä resursseilla, kertoo Talentian tiedote.

Laki muuttui tämän vuoden alusta ja alensi mitoituksen 35 lapsesta 30 lapseen. Viime syksynä THL:n tietojen mukaan lakisääteinen mitoitus ylittyi 15 hyvinvointialueella kaikkiaan 21 alueesta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Mutta mikä on Pohjois-Karjalan tilanne, jossa tapahtunutta on selitetty työvoimapulalla?

– Pääsääntöisesti asiakasmitoitus toteutuu lakisääteisesti ja keskimäärin mitoitus on alle 30 asiakasta, kertoo lastensuojelun palvelujohtaja Erja Nevalainen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta sähköpostin välityksellä.

Tilanne on siis parempi kuin suurimmalla osalla hyvinvointialueista. Siihen on toki tehty parannuksia tämän vuoden alussa: vuoden alussa avattiin neljä uutta virkaa. Nyt virkoja on kaikkiaan 42.

– Mitoitusta on pyritty suunnittelemaan siten, ettei edes tuo 30 maksimimäärä täyttyisi vaan mitoitus turvautuisi silloinkin, kun tilanteet muuttuvat. Silti asiakasmäärässä tapahtuva nopea kasvu, osa-aikatyöhön siirtyminen tai yllättävät työstä poisjäännit vaikuttavat asiakasmitoituksessa pysymiseen aina sitä heikentäen, kertoo Nevalainen.

TEKSTI: Outi Airola

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*