Muuramen oman sote-yhtiön nimi löytyi nimikilpailulla kunnan Facebook-sivuilla. (Kuvakaappaus)

Muurame päätti viime vuonna pistää pystyyn oman sote-yhtiön. Päätös yllätti asiantuntijat niin sosiaali- ja terveysministeriössä kuin Kuntaliitossa.

Yhtiön suunnittelu alkoi, koska silloisten linjausten mukainen sote-uudistus näytti tuovan kunnalle neljän miljoonan euron lisäkulut vuodessa.

Yhtiö aloittaa toimintansa vuoden 2017 alussa. Nyt menossa on tiivis yhtiön ylösajovaihe, kertoo kunnanjohtaja Ari Ranta-aho.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistusta mutkineen ja yllätyksineen Muuramessa ei mietitä, esimerkiksi sitä, että kunnat eivät hallituksen suunnitelmissa kuulu tahoihin, jotka voivat sote-uudistuksen toteutuessa tuottaa palveluja.

– Emme ole panikoineet mitenkään tai miettineet edes sitä, että ei voisi tuottaa itse. Juuri käsittelimme sairaanhoitopiirin kanssa hyvässä hengessä asioita, jotka siirtyvät JYTEstä (Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus) Muuramen Hyvinvointi Oy:n palveluiksi.

– Vasta jos tulee jotakin konkreettista joka osoittaa että olemme tehneet jotakin lainsäädännön vastaista, täytyy ottaa kantaa.

Ranta-aho korostaa, että Muuramessa tehdään aitoa soten ydintyötä.

– Kun puhutaan sosiaali- ja terveyspalveluista, me integroimme niitä. Jo monta vuotta olemme elinkaarimallin pohjalle rakentaneet organisaatiotamme.

Ranta-aho puhuu tavoitteesta olla pilotti, esimerkki siitä kuinka asioita voidaan yhdistää aidolla yhteistyöllä.

– Luodaan uusia ennakkoluulottomia malleja. Meillä ihan fyysisesti sosiaali- ja terveyspuolen ihmiset ovat samoissa työyhteisöissä.

Ranta-ahon mukaan säästöjä toivotaan lähinnä ennalta ehkäisevistä toimenpiteistä.

– Se että yksi kuntalainen ei ole monella luukulla, vaan keskiössä. Palvelut löytyvät samasta järjestelmästä, ihminen otetaan kokonaisuutena.

– Meillä ei viime vuonna ollut yhtään lasten huostaanottoa, Ranta-aho ottaa esimerkin ennaltaehkäisyn vaikutuksista.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä