Järjestöillä on merkittävä rooli sote-palveluissa, vakuuttaa Petteri Orpo.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo, kok., katsoo, että on ensiarvoisen tärkeää huolehtia myös pienten järjestöjen mahdollisuuksista päästä tuottajiksi sote-uudistuksessa. JHL on huolissaan henkilöstön mahdollisuuksista tukea asiakkaita valinnanvapaudessa.

– Tulevaisuudessa kyse ei saa olla eri tuottajatahojen vastakkainasettelusta, Orpo sanoi puhuessaan SOSTEn  järjestöjohdon foorumissa.

– Järjestöille valinnanvapaus on mahdollisuus. Sote-palvelut ovat vahvoja, kun meillä on monia erilaisia tuottajia ja ihmisillä mahdollisuus valita itselleen sopivat palvelut. Uskon, että näin palvelujen laatu sekä saatavuus paranevat, Orpo sanoi.

Hän kehui järjestöjen osaamista terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä ja toivoi, että kuntien ja järjestöjen yhteistyö jatkuu.

– Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat nimenomaan eriarvoistumista torjuvassa työssä merkittävässä asemassa, Orpo sanoi. Hän viittasi toimintaan yksinäisyyden, sairauden, päihdeongelmien tai syrjäytymisen parissa.

Pienten tarjoajien mahdollisuuksia suurten yritysten välissä on epäilty. Hallituksen määrittämä palvelu- ja maksusetelijärjestelyn arvellaan helpottavan pieniä toimijoita. Nämä voivat täydentää niiden avulla tarjontaansa tai toimia alihankkijoina.

Ongelmaksi koetaan kuitenkin muun muassa suuret ict-kustannukset sekä yhteistyöverkostojen muodostamisen vaikeus.

JHL huolissaan henkilöstöstä

JHL puolestaan korostaa valinnanvapaudessa henkilöstön asemaa sekä palveluntuottajien yhteiskuntavastuuta.

– Henkilöstön on osattava auttaa kansalaisia tekemään valintoja, JHL katsoo kannanotossaan. Muuten uudistus ei sen mukaan onnistu.

– Siksi henkilöstö tarvitsee pitkäjänteistä koulutusta ja pääsyä mukaan kehittämään hyviä toimintamalleja. Kansalainen valitsee palveluntuottajansa vähintään vuodeksi kerrallaan, mutta palveluntuottajan on sitouduttava kehittämään henkilöstönsä osaamista pidemmäksi aikaa. Kestävä laatu syntyy osaavan henkilöstön työstä, eikä lyhytjännitteisyys sovi siihen.

– Yhteiskuntavastuu puolestaan ei ole riittävän vahva, jos henkilöstön turva lepää vain lyhytaikaisen liikkeenluovutusperiaatteen varassa, kuten maakuntalaissa nyt esitetään. Liikkeenluovutusperiaate tarkoittaa sitä, että henkilöstön siirtyy kunnista ja kuntayhtymistä maakuntiin niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.

JHL kaipaa henkilöstön aseman turvaavia lainsäädännöllisiä määräyksiä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä