Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo reagoi keskusteluun terveysalan yritysten veronmaksusta.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo, kok., kutsuu sote-toimijat koolle keskustelemaan verojen maksamisesta.

Valtiovarainministeriön mukaan keskustelun tarkoituksena on löytää ratkaisuja siihen, miten julkisesti rahoitettujen sote-palveluiden tuottajat noudattavat verojenmaksussaan yhteiskuntavastuuta.

Kutsullaan Orpo reagoi keskusteluun, jota käydään julkiselle sektorille palveluja myyvien yksityisten yritysten voitoista ja veronmaksusta, ”veroparatiiseihin valuvista voitoista”. Nykyisten alan suurten toimijoiden omistuksesta merkittävä osa on siirtynyt ulkomaalaisiin käsiin, ja niiden Suomeen maksamia veroja on pidetty vähäisinä.

Taustalla on siis huoli sekä sote-uudistuksen myötä tulossa olevan valinnanvapausjärjestelmän oikeutuksesta kansalaisten silmissä että yhteiskunnan verokertymästä.

Yhteiskuntavastuu kiinnostaa

Orpon mukaan sote-alan kilpailun lisääminen ja tuotannon monipuolistaminen ovat hyviä asioita. Niiden avulla on tarkoitus parantaa palveluiden laatua ja saatavuutta sekä lisätä tehokkuutta.

– Uudistuksen yhteydessä ei kuitenkaan voi jättää huomiotta, että julkisesti rahoitettujen palveluiden kautta kerättyihin voittoihin kohdistuu tavanomaista suurempi kiinnostus yhteiskuntavastuun näkökulmasta, hän perustelee kutsuaan.

– Vastuullinen yrityskansalaisuus on tärkeää niin hyvinvointiyhteiskunnan verokertymän kuin järjestelmän oikeutuksen kannalta.

Keskustelutilaisuus pidetään perjantaina 10. maaliskuuta. Tilaisuuteen on VM:n mukaan kutsuttu muun muassa Hyvinvointialan liitto, Lääkäriliitto, Tehy, Suomen Yrittäjät, sosiaali- ja terveysministeriö, Verohallinto, Elinkeinoelämän keskusliitto, Kuntatyönantajat, SOSTE, Kuluttajaliitto, Potilasliitto, Lääkäripalveluyritykset ry, Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä sote-alan yrityksiä.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*