Kuva: Pixby

Viime vuosi muodostui alustavien tilinpäätöstietojen perusteella pääosin ennakoitua paremmaksi Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän omistajakunnille, Päijät-Sote tiedottaa.

Yhtymän tulos (ilman liikelaitoksia) ennen kuntamaksuosuuksien täsmäytystä on noin 9,6 miljoonaa euroa. Yhtymä palauttaa tämän osuuden rahoituksesta kunnille.

Päijät-Soten omistajakunnat ovat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki, Pukkila ja Sysmä.

Sekä yhtymän toimintatuotot että -kulut ylittivät hyväksytyn muutostalousarvion selvästi. Kuntakohtaiset laskelmat palvelunkäytöstä valmistuvat helmikuun puoliväliin mennessä. Tuolloin selviää, mitkä kunnat saavat palautusta, ja lähteekö johonkin kuntaan vielä ennakoitua suuremman palveluiden käytön perusteella lisälasku.

Päijät-Sote sai viime vuonna koronasta aiheutuneisiin merkittäviin lisäkustannuksiin valtionavustusta yhteensä 38,9 miljoonaa euroa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*