Synnytykset ovat herättäneet tunteita sairaaloiden tehtäviä järjesteltäessä.

Reformiministeriryhmä on osaltaan vahvistanut sairaalaverkon ja yhteispäivystyspalveluiden uudistamisen hallituksen aiempien linjausten mukaisesti.

Vaativin erikoisalapäivystys on tarkoitus keskittää 12 sairaalaan. Lähipalvelut aiotaan turvata ja niitä tarjota jatkossa eri tavoin. Myös kiireellistä hoitoa on tarkoitus tarjota lähipalveluna esimerkiksi omasta terveyskeskuksesta.

Valmistelussa kuullaan kentän näkemyksiä viidellä paikkakunnalla. Kenttäkierros alkaa helmikuussa Oulusta.

Kierroksen jälkeen valmistelu jatkuu ja syntyy esitys, jossa muun muassa määritellään, mitkä ovat ne 12 sairaalaa, joihin keskitetään laaja ympärivuorokautinen päivystys, kertoo lääkintöneuvos Timo Keistinen STM:stä.

Esitys lähtee lausuntokierrokselle, ja tarkoitus on että eduskunta saa asian päätettäväkseen ennen kesää.

Laissa siis on tarkoitus määritellä laajan päivystyksen 12 sairaalaa. Se, mitä se laaja päivystys kattaa, määritellään ilmeisesti asetuksessa. Kuhunkin näistä sairaaloista tulisi ympärivuorokautisesti ainakin noin kymmenen eri erikoisalan lääkärit ja sosiaalipäivystyksen ammattilaiset.

Ratkaisulla pyritään lisäämään tasavertaisuutta niin, että ihmiset saisivat vaativia erityispalveluja yhdenvertaisesti eri puolilla maata.

 

Kattava päivystysverkko

 

Myös muissa sairaaloissa on ympärivuorokautista päivystystä, mutta vain muutamalla erikoisalalla.

Kiireellistä vastaanottotoimintaa on tarkoitus järjestää arki-iltaisin ja viikonloppuisin päiväsaikaan myös terveyskeskusten toimipisteissä. Kiireellistä hoitoa annetaan jo nykyisin yhä enemmän ensihoitona kotona tai matkalla päivystyssairaalaan.

Muut nykyiset keskussairaalat jatkaisivat ympärivuorokautista perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sekä sosiaalihuollon yhteispäivystystä. Niissä säilyisi myös tavallisimmin tarvittavien erikoisalojen osaaminen. Kunkin sairaalan erikoisalat ratkaistaan tapauskohtaisesti, siis paikallisten olosuhteiden, tarpeiden ja etäisyyksien mukaan, Keistinen sanoo.

Lisäksi kaikkein pienimmissä sairaaloissa sekä joissain terveyskeskuksissa on tarkoitus järjestää ympärivuorokautista kiireellistä hoitoa siellä, missä välimatka isomman sairaalan päivystykseen olisi muuten liian pitkä. Näin pyritään turvaamaan koko väestölle kiireellinen hoito asuinpaikasta riippumatta.

 

Osa sote-uudistusta    

 

 

Päivystysuudistuksella on tarkoitus turvata kiireellisen hoidon kaikissa maakunnissa sote-uudistuksen edetessä. Uudistukseen liittyy sosiaalipäivystyksen rakenteellinen uudistaminen, jonka vaiheista kerrotaan maaliskuussa.

Ympärivuorokautisia terveydenhuollon päivystyspisteitä on tällä hetkellä noin 40, kun vuonna 2011 niitä oli 64. Vähentämistä perustellaan muun muassa ensihoidon tehostumisella sekä ihmisten muuttoliikkeellä asutuskeskuksiin.

Uudistuksen tavoitteeksi on asetettu varmistaa palvelujen yhdenvertainen saatavuus, riittävä osaaminen hoitavassa yksikössä ja asiakas- ja potilasturvallisuus sekä hillitä kustannusten kasvua. Lisäksi tavoitteena on, että ihmiset pääsevät nykyistä helpommin kiireelliseen hoitoon.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä