Perjantaina koittaa hyvinvointialueiden vakituisen henkilökunnan ensimmäinen palkkapäivä. Sijaiset ja määräaikaiset saavat ensimmäisen tilinsä kuun viimeisenä päivänä. Kuva: Seppo Haavisto

Perjantai 13. tammikuuta on kohtalon päivä hyvinvointialueiden vakituisille työntekijöille. Silloin pitäisi kuukausipalkan kilahtaa tilille. Ongelmitta se ei kuitenkaan suju.

Esimerkiksi Satakunnassa alustavien arvioiden mukaan noin 50 työntekijää jää kokonaan ilman palkkaa perjantaina, kertoo hyvinvointialueen johtaja Kirsi Varhila.

­­­–Se on 0,5 prosenttia henkilöstöstä. Olen melko positiivisesti yllättynyt. Virheitä näyttää olevan kohtuullisesti, vaikka toki olisin toivonut, että niitä ei olisi ollut yhtään.

Perjantaina palkatta jääville Varhila lupaa palkkarahat lopuillekin työntekijöille maanantaina 16. tammikuuta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



­­–Meillä on silloin seuraava palkka-ajo ja ellei sekään onnistu, olemme varautuneet maksamaan palkat välittömästi taloushallinnon maksumääräyksellä.

Sen lisäksi, että osalta palkka jää kokonaan saamatta, noin viidensadan työntekijän palkoissa esiintyy virheitä.

Palkanmaksun pulmille ei Varhilan mukaan ole yksittäistä syytä. Parannettavaa on Sarastian palkanmaksujärjestelmässä sekä entisen että nykyisen työnantajan toimisissa, hän sanoo.

Satakunnan hyvinvointialueen henkilöstöhallinnossa on tehty viime viikkoina ympäripyöreää päivää palkanmaksun turvaamiseksi.

­–Jos jostain olen huolissani niin tämän henkilöstön jaksamisesta. Siellä on painettu töitä ihan vuorotta jo viikkoja kaikki viikonloput ja pyhäpäivät.

Kiireet eivät ole vielä ohi. Palkoissa riittää korjattavaa, ja lisäksi sijaisten ja määräaikaisten työntekijöiden palkanmaksu on vuorossa kuun viimeisenä päivänä.

Myös Varhilalla on riittänyt töitä. Hän vetää Turvallisen siirtymän johtoryhmää, joka on ollut koolla kahdesti joka päivä 29. joulukuuta alkaen.

Palkka-ajo onnistui Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla

Palkkalaskelmaa on syytä lukea tarkkaan myös Keski-Suomessa. Palkanmaksussa voi esiintyvä virheitä tai palkkoja voi jäädä saamatta, kertoo HR-johtaja Riitta Hallberg

–Jos siirtyvän henkilöstön tietoja ei ole toimitettu hyvinvointialueelle ajoissa, voi palkka jäädä maksamatta. Maksatuksia tehdään tammikuussa, kun puuttuvista palkoista saadaan viestiä. 

Viime viikon torstaina tehty palkanlaskenta-ajo onnistui kuitenkin Hallbergin mukaan normaalisti. Se koski noin 9 100 työntekijän palkkaa. 

–Olen hyvin luottavaisella mielellä. Hyvinvointialueella on tehty kaikki voitava palkanmaksun varmistamiseksi.  

Asukasluvultaan suurimmalla hyvinvointialueella Pirkanmaalla ensimmäinen palkka-ajo näyttäisi onnistuneen, toteaa konsernipalvelujohtaja Juhani Sand tiedotteessa.

–Palkka-ajon onnistuminen on huojentava tieto, mutta tarkkailemme tilannetta edelleen päivittäin. Lopullinen tieto palkanmaksun toteutumisesta saadaan vasta perjantaina.

Viime viikon torstaina tehdyn palkka-ajon perusteella vakituisen henkilökunnan palkat tulevat maksuun suunnitellusti perjantaina.

Pirkanmaan hyvinvointialueella on noin 19 000 työntekijää. Heistä vakituisia on yli 16 000.

”Palkat maksetaan perjantaina”

Vielä viime viikolla Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen johtaja Timo Aronkytö pelkäsi, että kaikkea ei ehditä saada valmiiksi ennen perjantain palkkapäivää, sillä satojen työntekijöiden tiedot eivät olleet täysin siirtyneet uuteen palkkajärjestelmään.

–Heidän tietojaan on jouduttu kirjaamaan käsin, ja se on vienyt aikaa. Kyllä tässä on ylitöitä tehty joulut ja uudetvuodet, jotta on pystytty turvaamaan työntekijöiden palkanmaksu.

Nyt tilanne näyttää jo huomattavasti valoisammalta. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on noin 4 300 työntekijää. Heistä suurimmalla osalla palkkapäivä on ylihuomenna.

–Teimme alkuviikosta testiajoja ja niiden perusteella näyttää, että palkat maksetaan perjantaina. Lisissä ja vuorotyökorvauksissa saattaa kuitenkin esiintyä virheitä.

Työntekijät saavat palkkanauhat tarkistettavakseen viimeistään huomenna, Aronkytö kertoo.

–Jos palkkanauhassa on virheitä, työntekijän tulee ottaa yhteyttä esihenkilöön. Pyrimme korjaamaan virheet hetimiten. Uusi palkka-ajo on jo maanantaina.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on varauduttu maksamaan tarpeen vaatiessa myös pikapalkkoja. Palkanmaksun pulmat johtuvat kiireestä, Aronkytö sanoo.

­­–Olimme alun perin tuketumassa HUSin palkanmaksujärjestelmään, mutta yhteistyömme kariutui viime kesänä, eikä meillä silloin ollut enää aikaa kilpailuttaa omaa järjestelmää.

Aronkydön mukaan Sarastia oli ainoa, joka pystyi puoli vuotta ennen h-hetkeä tarjoamaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle palkanmaksujärjestelmän.

–Teimme puolentoista vuoden työn puolessa vuodessa. Lisäksi jouduimme tekemään kaiken alusta asti, sillä meillä ei ollut taustalla sairaanhoitopiiriä tai kuntayhtymää.  

Hyvinvointialue käyttää edelleen osittain Vantaan kaupungin alustoja. Ilman Vantaan kaupungin apua olisimme aika heikossa tilanteessa, Aronkytö sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*