Kuva: Liisa Takala
Global Clinic tarjaa myös juridisia palveluja. Pakolaisneuvonnan palkkaama juristi päivystää yhtenä päivänä viikossa.

Tutkijoiden mukaan paperittomien määrä voi jopa kaksinkertaistua tänä vuonna joksikin aikaa, kun valtaosa tuhansista turvapaikkaa vuonna 2015 hakeneista saa kielteisen päätöksen.

– Määrä muuttuu päivittäin. Kesään 2018 mennessä voi tulla suuriakin muutoksia, ennustaa professori Jussi S. Jauhiainen Turun yliopistosta.

Jauhiaisen, Katri Gaddin ja Justus Pokelan Paperittomat Suomessa 2017 -tutkimuksessa arvioidaan, että viime vuoden lopussa Suomessa oli 1 500–3 000 paperitonta määrittelytavasta ja vastaajatahosta riippuen. Heitä oli 42 kunnassa – siis 14 prosentissa Suomen kunnista.

Helsingissä paperittomia oli sadoista yli tuhanteen, muualla pääkaupunkiseudulla ja Turun seudulla kymmenistä satoihin.

Helsingin tuore päätös laajentaa paperittomien terveyspalveluita kiireellisestä välttämättömään hoitoon auttaa paperittomia ja helpottaa myös paperittomia auttavan Global Clinicin toimintaa. Global Clinic toimii kuudessa kaupungissa.

Helsinki on varannut 700 000 euroa kaikkiin paperittomien palveluihin tälle vuodelle hätämajoitus mukaan lukien. Muissa kunnissa seurataan Helsingin kustannuksia sekä sitä, tuoko ele pääkaupunkiin lisää paperittomia.

Helsingin lailla aloitteita paperittomien hoidon laajennuksesta on tehty ainakin Espoossa, Turussa, Raaseporissa ja Järvenpäässä.

TEKSTI: Eija Kallioniemi

Lue koko juttu tuoreesta Kuntalehdestä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Suhtautumista laittomasti maassa oleviin hämmästelevä sanoo:

    Lukijana hämmästelin lehden asennetta laittomasti maassa oleviin, ”paperittomat”. Tämä on harhaanjohtava ilmaus, sillä laittomasti maassa olevilla on paperi siitä, että he ovat maassa laittomasti. Lehden kannessa komeilee laittomasti maassa olevien auliit auttajatätöset, jotka on nostettu sankarin asemaan. Herää kysymyksiä: 1. tukeeko Kuntalehti / Kuntaliitto näin laittomuutta? 2. Auttaako tällainen ”auttaminen” jotakin? 3. Mistä näitä auttajanaisia riittää paapomaan laittomasti maassa olevia matkalaisia?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä