Pieksämäki haluaa suunnata Pohjois-Savoon. Kuvassa Pieksämäen terveyskeskus. (kuva: Jorma Ylönen)

Pieksämäen valtuusto hyväksyi maanantaina ministeriöille annettavaksi lausunnon, jonka mukaan kaupunki katsoo kuuluvansa Pohjois-Savon itsehallintoalueeseen. Pieksämäki kuuluu nykyisin Etelä-Savoon.

Päätös syntyi sekavan äänestysruletin jälkeen. Viimeisessä äänestyksessä olivat vastakkain kaksi Pohjois-Savoon suuntaavaa esitystä, ja Etelä-Savon kannalla olleet 14 valtuutettua äänestivät tyhjää.

Voittaneessa esityksessä oli mukana kannanotto yhteisen Savon itsehallintoalueen perustamisen puolesta.

Myös Pieksämäen naapurikunta, Pieksämäen tavoin Etelä- ja Pohjois-Savon rajalla sijaitseva Joroinen otti maanantaina kantaa Pohjois-Savon puolesta. Pohjois-Savon kannattajat voittivat äänestyksen 22–4.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*