Tyhjiä käytäviä on tiedossa useampaan terveyskeskukseen, mikäli suunnitelmat pienten vuodeosastojen lakkautuksista Pohjois-Pohjanmaalla toteutuvat.

Pohjois-Pohjanmaalla on kuntapäättäjien niskavillat nousseet paikoin pystyyn, kun alustavia kaavailuja alueen tulevaksi sote-palveluverkoksi on esitelty. Useamman pienen terveyskeskuksen vuodeosaston päälle on esittelykalvoissa vedetty sanamukaisesti punaiset ruksit.

PoPSTer-hankkeen selvitysmies Hannu Leskinen kiistää, että kyseessä olisi säästöpaineiden synnyttämä leikkauslista. Toki tavoitteena on puolittaa uusien toimintamallien kautta sote-kustannukset vuosittainen kasvu nykyisestä 70 miljoonasta eurosta 35 miljoonaan euroon. Ja toimintojen keskittäminen on yksi vaihtoehto keinovalikoimassa.

-Palvelujen suhteen haemme yhdenvertaisia palveluja, laatua ja saatavuutta. On turha puhua sairaalasta, jos lääkäri on paikalla vain neljänä päivänä viikossa. Me tarvitaan poistuvien paikkojen tilalle tehostetun palveluasumisen paikkoja. Se on kuitenkin tosiasia, että pärjäämme tulevaisuudessa 130 sairaalapaikkaa vähemmällä, Leskinen arvioi.

Ei välitöntä mummorallia

Pääosa lopetettavaksi suunnitelluista sairaalapaikoista on maalaiskuntien mummojen ja pappojen valloittamia. Heti tammikuussa 2019 ei jokilaaksoissa mummoralli jokilaaksoissa kuitenkaan käynnisty kohti suurempia keskuksia.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Uudistukset on tarkoitus toteuttaa viiden vuoden kuluessa toiminnan aloittamisesta. Eli vuoteen 2024 mennessä toiminta olisi uudelleen vuodeosastojen osalta organisoitu, Leskinen painottaa.

Pohjois-Pohjanmaan tulevat sote-palvelut on suunniteltu rakennettavaksi hyvinvointikeskusten ja -asemien varaan. Vielä on avoinna, mitkä palvelut minnekin lopulta sijoittuvat. Valinnanvapaudenkin uskotaan sopivan malliin

-Me on mietitty tässä palvelurakennetta nimenomaan järjestäjän näkökulmasta. Valinnanvapaus malli istuu tähän oikein hyvin, Hannu Leskinen arvioi.

Miksi näin kiire?

Haapavesi on niistä paikkakunnista, jonka terveyskeskuksen vuodeosasto on saanut punaista yllensä. Muita listalle päätyneitä ovat Taivalkoski, Utajärvi, Vaala, Siikalatva, Kalajoki, Reisjärvi, Nivala ja Siikalatva.

-Hyvin huolissaan olemme tästä vuodeosasto-asiasta. Kaupunkilaisten on saatava tarvitsemansa palvelut, mutta selvästi tässä on asetettu säästötavoitteet ja jotenkin ne on kasaan saatava, kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala pohtii.

Vahtealan mielestä valmistelussa olevassa esityksessä on runsaasti periaatteellisia ongelmia.

-Esimerkiksi sote-keskusten palvelurakenne on määrittelemättä. On vain sanottu, että niitä tulee kahdenlaisia, mutta tarkat tiedot keskuksista ja niiden tarjoamista palveluista on vielä hämärän peitossa. Näin ollen näiden suunnitelmien vaikutusarviointia ei pystytä tekemään. Myöskään valinnanvapaus ei näy näissä papereissa millään tavalla. Kun PoPSTRer aikanaan aloitti toimintansa, niin silloin ei puhuttu valinnanvapaudesta mitään, Vahteala pohtii.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*