Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP) on pyytänyt Valviraa arvioimaan uudestaan synnytystoiminnan tilanne Oulaskankaan sairaalassa.

Valvira määräsi Oulaskankaan synnytystoiminnan lopetettavaksi potilasturvallisuusriskien vuoksi vuonna 2016. Keskeinen peruste oli vastasyntyneen tehostetun valvonnan puuttuminen.

PPSHP valitti päätöksestä ensin hallinto-oikeuteen ja sittemmin korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta huhtikuussa 2018 korkein hallinto-oikeus päätyi asiassa Valviran kannalle ja edellytti synnytystoiminnan lopettamista 31.12.2018 mennessä.

Heinäkuussa sosiaali- ja terveysministeriö antoi poikkeusluvan synnytystoiminnan jatkumiselle vuoden 2021 loppuun saakka, mutta korkeimman hallinto-oikeuden päätös on edelleen lainvoimainen. Päätöksen kumoutuminen edellyttäisi Valviran vakuuttumista synnytystoiminnan lain- ja asetuksenmukaisuudesta ja uutta aiemman päätöksen kumoavaa päätöstä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Olemme pyytäneet Valviralta, että Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnan laatu ja lainmukaisuus voitaisiin arvioida uudelleen kiireellisenä. Toimintaa on kehitetty määrätietoisesti jo useamman vuoden ajan aina Valviran ensimmäisestä päätöksestä lähtien. Hoidon laatu Oulaskankaalla on nyt merkittävästi parempi, PPSHP:n johtaja Ilkka Luoma sanoo sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

Oulaskankaan sairaalaan avataan 2-paikkainen tehostetun valvonnan yksikkö, joka parantaa potilasturvallisuutta synnytys- ja leikkaustoiminnassa. Myös henkilöstön koulutukseen vastasyntyneiden ja aikuisten tehostetun hoidon osaamisen ja valmiuksien parantamiseksi satsataan nyt paljon.

– Olemme tehneet Oulaskankaan erikoislääkärien ja sairaanhoitajien työn tueksi täydennyskoulutussuunnitelman. Se pitää sisällään mm. käytännön perehdytyksen tehovalvontahoitoon OYS:ssa. Lisäksi henkilöstö työskentelisi jatkossa osan vuodesta OYS:ssa, kertoo PPSHP:n vs. johtajaylilääkäri Juha Korpelainen.

Keskiviikkona Oulaskankaan sairaalassa käynnistettiin koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut.

Sairaanhoitopiirin mukaan yt-neuvottelujen tarpeellisuus voidaan arvioida uudestaan, jos Valvira päätyisi uudessa arvioinnissaan toteamaan Oulaskankaan sairaalan synnytyksen lain- ja asetuksenmukaiseksi. Yhteistoimintamenettely koskee enintään 120 henkilöä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*