Illan aikana odotetaan hallituksen nokkamiehiltä tietoa siitä, syntyikö sote-sopu vaiko hallituskriisi. (Kuva: Valtioneuvosto)

Keskustelu sote-uudistuksen ympärillä kävi kiivaana torstaina. Pitkin päivää  tiedotusvälineissä väläyteltiin jopa hallituskriisin mahdollisuutta.

Keskusta ajaa pääministeri Juha Sipilän johdolla maahan 18 alueen mallia, kun Kokoomus lähtisi liikkeelle 12 sote-alueesta. Kokoomus on pyytänyt kahden päivän lisäaikaa, jotta se voi käsitellä kysymystä puoluevaltuustossa. Eri tahoilla on spekuloitu jopa puolueen lähdöllä hallituksesta.

Perussuomalaisten Timo Soini on ilmoittanut, että hänelle keskustan 18 alueen malli kelpaisi puolueelle.

Opposition edustajista SDP:n Antti Rinne kertoi Ylelle olevansa täysin median tietojen varassa ja kertoi sen perusteella näyttävän selvältä, että hallitus sekoilee.

Vihreiden Ville Niinistö ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki kommentoivat torstain tapahtumia Twitterissä:

Näyttökuva 2015-11-05 kohteessa 21.47.26

Näyttökuva 2015-11-05 kohteessa 21.46.25

Juttua päivitetty 5.11. klo 21.25.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä