Päiväkotien ryhmäkokojen kasvattaminen nykyisestä on turvallisuusriski, kirjoittaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) vt. pääsihteeri Milla Kalliomaa MLL:n blogissa.

Kalliomaa muistuttaa, että monessa päiväkotiryhmässä täyttöaste on jo nyt yli 100 %, ja varhaiskasvatuksen henkilöstö on valmiiksi kovilla.

Hallituksen linjaama subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen näkyy Kalliomaan mukaan jatkuvina muutoksina lapsiryhmissä.

– Hyväksyisivätkö aikuiset sen, että tiimit rakentuvat työpaikalla joka päivällä uudella tavalla? Kalliomaa kysyy.

Hallituksen linjaus päiväkerhotoiminnan suosimisesta päivähoidon kustannuksella puolestaan tekee esiopetuksessa olevista väliinputoajaryhmän Kalliomaan mukaan.

– Keskeinen tavoite esiopetuksella on ollut varmistaa tärkeä nivelvaihe varhaiskasvatuksesta perusopetukseen. Hallituksen suunnitelmissa on korvata näiden lasten oikeus päivähoitoon edullisemmalla kerhotoiminnalla, jota ei enää säädeltäisi millään tavalla.

Kalliomaa muistuttaa, että edellisellä hallituskaudella toteutettiin varhaiskasvatuslain uudistuksen ensimmäinen vaihe, ja nyt aloittaneen hallituksen odotettiin vievän uudistuksen loppuun varhaiskasvatuksen laadun turvaten.

– Nyt varhaiskasvatus on pelkkä menoerä, josta säästetään, Kalliomaa kirjoittaa.

– Varhaiskasvatuksen kehittämiseen ei sitouduta hallitusohjelmassa. Sille ei aseteta odotuksia eikä tavoitteita. Lapsuutta tukevaa pedagogiikkaa ja sen vaikutuksia ei tunnisteta eikä arvosteta.

Viime viikolla Lastentarhanopettajaliitto ilmaisi tyrmistyksensä hallituksen linjauksista. Liitto ihmettelee MLL:n tavoin sitä, että päiväkerhotoimintaa ei säädellä lainkaan ja muistuttaa OECD:n tuoreesta aineistosta, joka osoittaa korkealaatuisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen edistävän koulutuksellista tasa-arvoa ja luovan vahvan pohjan oppimiselle ja koulutukselle.

Kerhotoiminnan suosimisen liitto katsoo romuttavan koulutuksellisen tasa-arvon.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä