Digitaalisaatio, logistiikka ja palvelukäytänteiden muutokset vaikuttavat myös keskussairaaloiden yksikkömäärään, selvitys arvioi. (Kuva: Ville Miettinen)

Ainakin Kemin, Mikkelin, Savonlinnan ja Hämeenlinnan keskussairaalat näyttävät olevan liipasimella, jos sairaaloiden tulevaisuutta arvioidaan eilen julkistetun selvityksen mukaan. Oulun yliopiston Maantieteen tutkimusyksikön selvitys sote-palveluverkon alueellisista muutostarpeista kartoitti mahdollisia ihannesijainteja eri palveluille vuonna 2025.

Selvityksen mukaan digitaalisuuden, logistiikan ja uusien palvelukäytänteiden vaikutuksesta keskussairaalapalveluiden käyttö voi vähetä 20 % vuoteen 2025 mennessä. Arvio perustuu laskelmiin, joissa on hyödynnetty mm. paikkatietoja, palvelutietokantaa ja väestöennusteita.

palvelutarve_2025_ennuste

Yliopistosairaalat jäisivät nykyisille sijoilleen. Keskussairaaloille selvitys esittää erilaisia karttoja sen mukaan, tulisiko keskussairaala-alueita 12 vai 15.

– Väestön annettiin vapaasti allokoitua lähimpään keskussairaalaan siten että väestön laskennallisilla käynneillä painotettu matka-aika sairaalaan muodostuisi mahdollisimman pieneksi, selvityksessä taustoitetaan aluemalleja.

Jos keskussairaaloita olisi 12, ennusteväestön matka-ajan suhteen optimoidut alueet olisivat suuruusjärjestyksessä Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Kuopio, Lappeenranta, Pori, Joensuu ja Rovaniemi.

15 alueen mallissa edellisistä putoaisi pois Vaasa, ja uusina kartalle pääsisivät Seinäjoki, Kokkola, Kotka ja Kajaani.

12 keskussairaalan mallissa keskimääräinen yhden laskennallisen käynnin matka-aika on 36 minuuttia, 15 sairaalan mallissa 31 minuuttia. Nykyisessä 20 yksikön mallissa keskimääräinen yhden laskennallisen käynnin matka-aika on 27 minuuttia, ja 65 % käynneistä tulee alle 30 minuutin etäisyydeltä.

sairaalamatkat_ennuste

kartta_12_sairaalaa

kartta_15_sairaalaa

Kuvat julkaisusta Sosiaali- ja terveyspalveluverkon kehityskuva 2025 – Paikkatieto- ja saavutettavuus perusteinen tarkastelu. Kirjoittajat: Tiina Lankila, Ossi Kotavaara, Harri Antikainen, Tommi Hakkarainen, Jarmo Rusanen.

Lue koko selvitys: Sosiaali- ja terveyspalveluverkon kehityskuva 2025 – Paikkatieto- ja saavutettavuus perusteinen tarkastelu

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä